"Versus"-kiekon etukansi
Göteborgin The Haunted julkaisee syyskuun lopussa Century Media Recordsin kautta uuden studioalbumin, "Versus"-nimisen, jonka kansikuvankin yhtye paljasti suuren yleisön katsottavaksi eilen sunnuntaina. Albumi äänitettiin osittain tanskalaisen PUK-studion tiloissa tuottaja Tue Madsenin seurassa. Madsen on työstänyt The Hauntedin vuonna 2004 ilmestynyttä "rEVOLVEr"-levyä ja pari vuotta sitten valmistunutta "The Dead Eye" -kiekkoa, mutta virittänyt musiikkia myös Heaven Shall Burnille, Dark Tranquillitylle ja portugalilaiselle goottimetallibändi Moonspellille. Uusi "Versus"-levy on seuraaja The Hauntedin vuonna 2006 julkaisemalle "The Dead Eye" -albumille. Syyskuussa sikiävästä pitkäsoitosta tulee muodostamaan jo kuudes täyspitkä levy tältä ruotsalaisyhtyeeltä.
Bändi kertoo joutuneensa perumaan 14. päiväksi järjestämänsä konsertin Israelin Tel Ivissa, sillä maan turvallisuustilanne maassa on osoittaunut jokseenkin turhan heikonlaiseksi. The Hauntedin tiimi ei lähde tapattamaan itseään, joten keikka on jouduttu perumaan. Bändi toivoo voivansa joskus myöhemmin tulevaisuudessa voivansa konsertoida Israelissa.
Metallimusiikki.net kertoi ruotsalaisten aikeista tuoda uusi albumi ulos syyskuussa 2008. Heinäkuun alussa kerrottiin, että albumilla tullaan todennäköisesti kuulemaan ainakin sellaisia värssyjä kuin "Walk on Water", "Final Regression", "You", "Faultline" sekä "Narcotic".
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 143 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin the haunted. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…