Albumi ulos helmikuussa
Hollantilainen death metallin alhossa möyrivä The Monolith Deathcult (www.monolith-deathcult.com) tulee julkaisemaan uuden albuminsa, nimeltään “Tivmvirate”, 15. päivä helmikuuta ensi vuonna. Levyn julkaisemisesta vastaa Twilight-Vertrieb. Kiekko äänitettiin tuottaja Pascal Altenan avustuksella Ground Zeron tiloissa, jonka jälkeen sen miksasi ja masteroi Guido Aalbers. Bändi kertoo käyttäneensä kiekon nimessä strategisesti sijoitettuna kirjainta “v” kirjaimen “u” sijaan. Tämä sen vuoksi, että yhtye uskoo kirjainvalinnan antavan pitkäsoitolle “cult lookin” ja koska se on sitä kautta helpompi tuhertaa muistuttamaan pentagrammia. Kiekon kansitaiteen (kuva) loi Mick Koopman.
Yhtyeen tuorein ulosanti musiikkirintamalla on 14. maaliskuuta vuonna 2005 ilmestynyt “The White Crematorium”. Se on yhdeksän biisiä kattava pitkäsoitto, jonka soittolistan viimeinen biisi on levyn nimikkokappale. Kiekko on seuraaja vuonna 2003 valmistuneelle “The Apotheosis” -albumille.
Bändin tarina alkoi vuoden 2002 syyskuussa. Tuolloin ryhmän rumpali Sjoerd Visch erosi Altar-ryhmän remmistä ja päätti perustaa kelvollisen death metallia soittavan rytmiryhmän. Hän keskusteli suunnitelmistaan Michiel Dekkerin kanssa, joka toimi tuohon aikaan myös Eternal Conspiracyn sekä Deadheadin joukoissa. Hän päätti osallistua Vischin projektiin. Sitten Eternal Conspiracyn kokoonpanossa bassoa soittanut Martijn Moes kiinnostui bändistä — 2 minuuttia sen jälkeen kun Dekker oli värväytynyt. Tämän jälkeen puhelinsoiton kautta suoritetun motivointipuheen jälkeen joukkoja täydennettiin vielä Robin Kokilla.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 179 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin the monolith deathcult. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen The Monolith Deathcult musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!