Italialainen vampyyriteeman parissa piehtaroiva goottimetallibändi Theatres des Vampires (www.theares-des-vampires.com) antoi uusimman albuminsa nimeksi “Anima Noir”. Kiekko on alustavien suunnitelmien mukaan tarkoitus julkaista vielä tämän vuoden kesän aikana. Yhtye tuleekin pian siirtymään roomalaisen Temple of Noise -studion tiloihin yhdessä Christian Icen kanssa, jotta levyn äänitystyöt pääsevät ajoissa käynnistymään. Tuoreesta albumista ei ole tarjolla vielä tässä vaiheessa muita tietoja kuin sen nimi, mutta bändi aikoo paljastaa kiekon soittolistan sekä muita detaljeja uusimmasta luomuksestaan lähiaikoina.
Yhtyeen uusin albumi on tupla-CD:n muotoon prässätty “Desire of Damnation”, jonka sisälmyksistä löytyy live-esiintymisistä äänitettyjä biisejä. Keikkataltioinnit ovat vuoden 2006 puolella tehdyltä “The Addiction” -kiertueelta. Julkaisun mukana tulevalla bonus-CD:llä kuullaan lukuisia uusia biisejä, sekä läjä remix-versioita.
Bändin seuraava live-esiintyminen koetaan Venäjällä Moskovassa, jossa yhtye esiintyy Plan B -klubin tiloissa 7. maaliskuuta. Tämän jälkeen vampyyrijengi siirtyy takaisin kotimaahansa, jossa se esiintyy Bresciassa viikkoa myöhemmiin. Yhtye konsertoi myös 23. maaliskuuta Dark Fest -festivaalin lavalla Roomassa.
Bändi haki itselleen nimeä valitessaan inspiraatiota kirjailija Anne Ricelta, joka oli kirjoittanut kuvitteelliseen sijaintiin sijoittuvan goottifantasiatekeleen. Anne Ricen kirjoittama “Theatres des Vampires” on pariisilainen teatteri, jossa vampyyrit näyttelevät mattimeikäläisiä ja näyttelemisen turvin ruokkivat itseään yleisön edessä — katsomossa uskotaan kyseessä olevan vain näyttelemistä. Rice mainitsee teatterin sijainnista useissa kirjoissaan.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 200 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin theatres des vampires. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Theatres Des Vampires musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!