Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Thunderstone: "Dirt Metal"

  • Julkaistiin perjantaina 19.06.2009.
  • Luettu 588 kertaa
  • Bändit:

Pääkaupungin alueella perustettu Thunderstone solmi sopimuksen Sony Music Finlandin kanssa, joka kattaa seuraavan studioalbumin julkaisemisen. Bändi kutsuu tulevaa pitkäsoittoaan nimellä "Dirt Metal". Se on oleva Thunderstonen viides albumi ja se tullaan julkaisemaan 9.9.2009. Albumi on jo laskettu ennakkotilattavaksi Levykauppa X:n hyllystä. Bändi kävi kuvaamassa albumin ensimmäisestä singleviisusta, kappaleesta "I Almighty", musiikkivideon. Videoleike lasketaan Internetiinkin nähtäväksi kesällä 2009. Melodista power metallia loihtiva yhtye toi edellisen albuminsa esiin kaksi vuotta sitten. Tuolloin ilmestyneen äänitteen nimi on "Evolution 4.0". Yhtye arveli aikaisemmin kykenevänsä julkaisemaan uusimman luomuksensa jo huhtikuussa kuluvana vuonna, mtuta päättivät lopulta lykätä levynsä julkaisuhetkeä. "Dirt Metal" -albumin kappalelistaa tai sen kansigrafiikkaa ei ole vielä paljastettu.

Helsinkiläisen Thunderstonen tulevalla albumilla kuultava kappale "Star" laitettiin taannoin kuunneltavaksi yhtyeen virallisille MySpace-sivuille. Tämä biisi on bändin mukaan varsinainen näyte siitä, että Thunderstonen tuleva levy edustaa sen uran raskainta materiaalia tähän mennessä. Kappaleessa kuullaan myös vierailevaa muusikkoa, Tomi Joutsenta, eli Amorphiksen nykyistä vokalistia. "Star" sisältyy levy-yhtiö Playground Musicin julkaisemaan "Dark Playground" -kokoelmaan. Kokoelma-albumia jaettiin maksutta Finnish Metal Expon yleisölle helmikuussa. Ilmaislevy sisältää yhteensä 15 viisua. Kappaleita ovat mm. Total Devastationin "Nation Of Rats", Black Light Disciplinen "Tides", Dark Filth Fraternityn "In The End" ja Profane Omenin "Left To Disintegrate".

Yhtyeen uudeksi solistiksi värvättiin viime vuonna ruotsalainen Rick Altzi. Hän toimii Thunderstonen lisäksi saksalaisessa At Vancessa ja on aikaisemmin lainannut laulun lahjaansa useiden metallibändien julkaisuille. Altzi on Thunderstonen sessiojäsen. Vakituista vokalistia bändi ei ole toistaiseksi hankkinut. Bändissä aikaisemmin laulanut Pasi Rantanen ja kosketinsoittaja Kari Tornack päättivät poistua miesvahvuudesta elokuussa 2007. Saman vuoden lopussa yhtye kävi soittamassa Euroopan-kiertueen tilapäisten täydennysmiesten, laulaja Tommi "Tuple" Salmelan ja kosketinsoittaja Jukka Karisen avulla.

Thunderstone on:

  • Tommi Salmela (laulu, sessiojäsen)
  • Nino Laurenne (kitarat)
  • Titus Hjelm (basso)
  • Mirka Rantanen (rummut)
  • Jens Johansson (kosketinsoittimet, sessiojäsen)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 13 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Swallow the Sun: "Emerald Forest and the…

    Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Temple of the Black Moonin debyyttialbum…

    Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Suomen historian äänekkäin tiistai

    Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…

  • Korpiklaani: "Kunnia"

    Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…

  • H&R Productions julkaisi Androille strea…

    H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

Muut lukevat juuri nyt