"New Era" ei menesty?
Power metallia soittavan Revolution Renaissance -yhtyeen perustanut edesmenneen Stratovariuksen perustaja Timo Tolkki uutisoi levyarvosteluiden ja bändihaastatteluiden vähäisyyden yhtyeensä debyyttialbumista johtuvan yksinkertaisesti Frontiers Recordsin tehottomuudesta. "New Era" -albumia ei ole Tolkin mukaan noteerattu mediassa tai metallimusiikin rintamalla kylliksi, joka on pääsääntöisesti levy-yhtiön vika. Huolimatta siitä, että parikin maailmankuulua power metallin legendaa laulaa lurauttaa debyyttialbumilla, ja edelleen huolimatta Stratovariuksen ympärillä tapahtuneista asioista, Frontiers Records on onnistunut haalimaan vain noin 10 haastattelua. Timo Tolkin mukaan parempi lukumäärä olisi noin 100-150 haastattelua.
Timo Tolkin mukaan bändihaastatteluiden vähäisyys "New Era" -albumin ilmestymisen jälkeen ja sitä ennen puhuvat voimakkaasti sen väitteen puolesta, ettei Frontiers Records vaan osaa. Muusikon mukaan Revolution Renaissancella on paljon kiinnostavia tarinoita turinoitavaksi. Koska hän joutuu tekemään levymerkinkin työt omatoimisesti, noita kiehtovia tarinoita ei koskaan tulla paljastamaan. Muusikko paljastaa levy-yhtiönsä jopa suoranaisesti ehdottaneen hänelle, että Tolkin olisi itse hoidettava haastatteluasiat kuntoon eri maiden promoottorien kanssa. Frontiersin toimintatapaa hän pitää eriskummallisena, sillä esimerkiksi Nuclear Blast Recordsin puolella levymerkin hoitaa kunkin maan journalistien kanssa aikataulutukset kuntoon artistia varten. Nyt T. Tolkki joutuu tekemään tämänkin itse.
Stratovariuksen hajottanut Tolkki kertoo julkaisemassaan uutisessa paljon tapahtuneen viime aikoina. Hän kertoo, ettei ole ollut helppoa. Mies pyytää jok’ainoaa Stratovarius-fania tukemaan häntä ja Revolution Renaissancea sen musiikillisissa seikkailuissa. Hän pyytää fanikuntaa lähettämään positiivista energiaa kaikille, aina Timo Kotipeltoa, Jörg Michaelia, Jens Johanssonia ja Lauri Porraa myöten. Stratovariuksen musiikki ja sen edustama sanoma on säilynyt ja se säilyy huolimatta yhtyeen hajoamisesta.
Revolution Renaissancen uutta basistia Tolkki ei vielä rohjennut nimetä, mutta muusikon nimi tullaan paljastamaan lähiaikoina. Basistin nimi alkaa "J"-kirjaimella ja hän soittaa tällä hetkellä raskasta metallimusiikkia soittavassa yhtyeessä. Bassotaituri tulee osallistumaan RR:n Etelä-Amerikkaan osoitetun kiertueen aikana. Reissu on tarkoitus käynnistää joulukuussa kuluvana vuonna.
Yhtyeen uusin ja ensimmäinen albumi on nimeltään "New Era". Se on bändin mukaan samansuuntainen pitkäsoitto kuin Stratovariuksen albumit "Visions" ja "Episode", sillä levy on erittäin melodinen power metal -lätty.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 341 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin revolution renaissance, stratovarius. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…