Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

To/Die/For hajosi

  • Julkaistiin tiistaina 14.04.2009.
  • Luettu 2421 kertaa
  • Bändit:

Suurinpiirtein vuosikymmenen ajan toiminut goottimetallibändi Kouvolasta, nimeltään To/Die/For, on päättänyt lopettaa toimintansa. Yhtye ilmoitti päätöksestään eilen maanantaina. Bändin laulaja Jape Perätalo tilittää haluavansa panna pisteen hermojaan raastavalle ja stressaavalle bändiprojektille, To/Die/Forille. Muusikon mukaan jo vuodesta 2005 lähtien metalliryhmä on joutunut kokemaan monia ikäviä vastoinkäymisiä, kuten kunnottomia promoottoreita, jotka ryssivät To/Die/Forin kiertueita ja keikkoja. Joitakin vuosia sitten järjestetty piipahdus Italiassa, sekä reissu Yhdysvalloissa, sujuivat kehnosti johtuen Perätalon motivaation puutostilasta. Miehen mukaan on jo ihme, että Yhdysvaltojen-kiertueen jälkeen he jaksoivat pyörittää bändisirkusta näihin päiviin asti.

To/Die/Forin hajoamiseen vaikuttivat myös eräs keikkoja järjestänyt agentuuri, joka yritti kyhätä bändille ensimmäistä kiertuetta Etelä-Amerikkaan. Kyseisen reissun toteuttamiseen tähdänneet suunnitelmat eivät sujuneet toivotulla tavalla, koska bändin yhteistyökumppanit eivät hoitaneet tehtäviään kunnolla. Erityisesti tämän kiertueen möhliminen raastaa Perätaloa. Hän, ja muut To/Die/Forin jäsenet, ovat pahoillaan faniensa puolesta siitä, ettei tämä keikkaputki toteutunut edes tyydyttävällä tavalla. Viiden viikon pituiselle ajalle keikkoja oli kirjattu vain yhdeksän kappaletta. Myös muita itse keikkoihin liittyviä ongelmia esiintyi huolimatta siitä, että yhteistyökumppanit tuntuivat todella yrittävän tehdä töitä.

Stressaaviksi tekijöiksi Perätalo nimeää myös bändin sisällä tapahtuneet muutokset kokoonpanossa, mutta kaikki uudet jäsenet ovat siltikin olleet hyvin mukavia persoonia. Laulaja kiittää To/Die/Forin jäsenistä erityisesti Tonmi Lillmania.

Viimeiseksi jääneellä kokoonpanollaan To/Die/For kirjoitti uusia biisejä, joista muutamista valmistuikin raakoja versioita. Kappaleissa ilmeni niinkin yllättäviä ongelmia, etteivät jäsenet tuntuneet tykkäävän uusista viisuistaan. Edellisen albuminsa bändi oli julkaissut vuonna 2006 ja sen jälkeen ryhmä oli kyhännyt vain yhden sellaisen värssyn, johon kukin koplan jäsen oli tyytyväinen.

Perätalon mukaan myös eräät voimat pyrkivät vetämään bändiprojektia kohti metallisempaa suuntaa huolimatta siitä, että vokalisti itse halusi pitää bändin tyylin "goottilaisena". Mies ei kaipaa kappaleisiin perinteisiä metallimusiikille ominaisia riffejä ja koukkuja, vaan toivoo pelkistetympää linjaa jota bändi tarjosi kuuntelijoilleen levyillään "All Eternity", "Epilogue" ja "IV".

To/Die/Forin laulaja ei jaksa enää häslätä bändin kanssa, vaan haluaa rentoutua vaihteeksi ja kokea uusia asioita elämässään. Ryhmän muilla jäsenillä on omia bändiprojektejaa, sillä Joonas soittaa kitaraansa Malpracticen kanssa ja kitaristi Antza musisoi I.D. Exorcistin joukoissa. Santtu soitaa rumpuja parissakin bändissä Miikka Kuisman kanssa. Josey räimii punk-yhtyeiden kanssa. Toni Paananen paukuttaa peltejä useissakin yhtyeissä. Tonmi Lillman työskentelee helsinkiläisessä studiossa, sekä vastaa rumputulesta Vanguardissa ja Ajattarassa. Jape Perätalo itse laulaa ja rustaa kappaleita Sundown Sindrome -nimisessä yhtyeessä, joka nauhoitti hiljattain ensimmäisen promokiekkonsa Saksassa. Sundown Sindrome etsii nyt levy-yhtiötä tuekseen.

To/Die/For oli:

  • Jarno Perätalo (laulu)
  • Joonas Koto (kitara)
  • Antti-Matti Talala (kitara)
  • Jarkko Strandman (basso)
  • Toni Paananen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 393 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt