Metallimusiikki.net

To/Die/For nauhoittaa Orimattilassa.

  • Julkaistiin keskiviikkona 06.10.2010.
  • Luettu 1157 kertaa
  • Bändit:

Kouvolalainen goottimetallibändi To/Die/For uutisoi äänittävänsä Orimattilassa sijaitsevassa studiossa seuraavaa albumiaan. Levyn ensimmäinen äänityspäivä oli tiistai 5.10., jolloin ryhmä kuvaili äänityspaikkaa niin tilavaksi, että rumpuraitojen purkittaminen sujuu hyvin. Yhtye on tähän mennessä nauhoittanut rumpuosuudet Iggy Popin biisistä “Cry for Love” tehtävään coveriin, sekä neljään To/Die/Forin omaan biisiin. Ensi viikolla bändi aikoo aloitella basso-, kitara ja kosketinsoitinosuuksien taltioimisen. Bändin tavoitteena on luoda aluksi viisi biisiä julkaisukuntoon, jonka jälkeen miehistö pyrkii hoitamaan levytyssopimuksen ja muut julkaisemiseen liittyvät asiat kuntoon ennen loppujen kappaleiden äänittämistä.

Bändin laulaja Jape Perätalon mukaan To/Die/For ei pyri uudella albumilla luomaan mitään erityisen teknisesti nättiä tai uusinta uutta, vaan sellaista aineistoa mitä itse parhaaksi katsovat. Kosketinsoitinten äänimaailma tulee muistuttamaan mitä “All Eternity” ja “Epilogue”-levyillä kuullaan.

Bändistä kuului viimeksi syyskuussa, jolloin yhtye kertoi kutsuvansa uusia biisejä sellaisilla työnimillä kuin “Death Comes In March”, “Into the Storm” ja “Bittersweet Bleeding Heart”. Bändiltä ilmestyi tammikuussa Spinefarm Recordsin kautta kokoelma-albumi “Epilogue From The Past — Best Of”. Kiekolla kuullaan yksi uusi biisi, “Angelica”, joka tullee sisältymään seuraavalle To/Die/For-albumille.

To/Die/For on:

  • Jape Perätalo (laulu)
  • Juppe Sutela (kitara)
  • Antti-Matti “Antza” Talala (kitara)
  • Jussi-Mikko “Juska” Salminen (kosketinsoittimet)
  • Josey Strandman (basso)
  • Santtu Lonka (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.