Kouvolassa vuodesta 1999 kuluvan vuoden huhtikuuhun asti toiminut goottimetallibändi To/Die/For on osoittanut hentoisia elonmerkkejä yhtyeen laulaja Jape Perätalon ansiosta. Muusikko tiedotti fanikunnalleen eilen sunnuntaina jutelleensa bändin alkuperäisen rumpali Tonmi Lillmanin ja basisti Joseyn kanssa. Kolmikko keskusteli vielä ainakin yhden To/Die/For-albumin äänittämisestä. Jos albumi nauhoitetaan, se tulee olemaan bändin järjestyksessä kuudes pitkäsoitto ja se tullaan julkaisemaan joko vuoden 2010 tai sitä seuraavan vuoden puolella. Perätalo muistuttaa yhtyeen voivan lähteä luomaan uutta musiikkia vain mikäli Tonmi Lillman päättää osallistua projektiin. Kitaristien osalta asioita ei ole vielä ryhdytty hahmottamaan. Vokalistin mukaan suunnitelmien bänditoiminnan aloittamisesta toteutuessa tulee ensimmäiseksi työvaiheeksi uusien biisien luominen yhdessä hänen, Tonmin ja Joseyn kanssa. Perätalo itse aikoo joka tapauksessa jatkaa soittamista Sundown Sindromessa.
To/Die/Forin uran uusin ja toistaiseksi viimeisin albumi on lokakuussa 2006 julkaistu "Wounds Wide Open". Se on seuraaja vuotta aikaisemmin ilmestyneelle "IV"-opukselle. Goottimetallistien musiikkiin voi käydä tutustumalla siirtymällä yhtyeen MySpace-sivuille.
To/Die/For päätti toimintansa 13.4.2009 yhtyeen nokkamiehen, Jape Perätalon, julkaistua tiedotteen, jossa todettiin tulleen hyvä hetki sanoa hyvästit bändille. Muusikon mukaan yhtye oli joutunut kokemaan jo vuodesta 2005 lähtien kaikenlaisia vastoinkäymisiä, kuten kelvottomia promoottoreita.
Sundown Sindrome on nuori Perätalon ja saksalaisyhtye Das Scheitin jäsenten miehittämä bändiprojekti. Jape on yhtyeen vokalisti. Bändi nauhoitti toukokuussa uransa ensimmäisen promootio-CD:n Saksassa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 101 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin to/die/for. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…