Tool esiintyy Euroopassa.

Tool EurooppaanTool-bändin kokoonpano istuu kyykyssä valkoisen lattian äärellä. Miehillä mustat vaatteet yllään. Kuvassa viisi mieshahmoa, joista jokainen on ainakin keski-ikäinen.

Amerikkalainen Tool (www.toolband.com) on vahvistanut useita keikka-aikoja tänne vanhan mantereen suunnalle. Bändi tulee esiintymään elokuun alusta syyskuun alkuun Euroopassa, jossa se musisoi mm. Norjassa, Saksassa, Unkarissa ja Italiassa. Euroopan esiintymisen lisäksi bändi on suunnitellut uusia keikkoja kotimaahansa — bändi joutui aikaisemmin perumaan maaliskuun alkuun varatut esiintymiset rumpali Danny Careyn kohtaaman onnettomuuden vuoksi. Kevääksi kaavaillut keikat on tarkoitus soittaa myöhemmin.

Rumpali Danny Carey joutui onnettomuuteen, jossa hänen lihaksensa revähti. Mies oli kotonaan ja yritti nostaa koiraansa, joka johti odottamattomiin seurauksiin. Tool on kuitenkin tähän mennessä vahvistanut lähes 40 keikkaa, joiden joukossa on Manchesterin Tennessee’s Bonnaroo Festival -tapahtumassa musisoiminen yhtenä festarin pääesiintyjistä. Bonnaroo Festival -festaria vietetään kesäkuun puolessa välissä.

Tool esiintyy Euroopassa:

  • 7.–11. elokuuta: Øyafestivalen (Oslo, Norja)
  • 8-–15. elokuuta: Sziget Festival (Budapest, Unkari)
  • 11. elokuuta: M’era Luna Festival (Hildesheim, Saksa)
  • 12. elokuuta: Metal Hammer Festival (Puola)
  • 15. elokuuta: Frequency Festival (Itävalta)
  • 16. elokuuta: Gampel Open Air Festival (Sveitsi)
  • 18. elokuuta: Pukkelpop (Hasselt, Belgia)
  • 21. elokuuta: Brixton Academy (Lontoo, Iso-Britannia)
  • 22. elokuuta: Brixton Academy (Lontoo, Iso-Britannia)
  • 24. elokuuta: Area 4 Festival (Saksa)
  • 25. elokuuta: Rock Ein Seine (Ranska)
  • 28. elokuuta: Jahrhunderhalle (Frankfurt, Saksa)
  • 2. syyskuuta: Independant Days Festival (Italia)

Tool jatkaa kiertueellaan uusimman albuminsa, jonka nimi on “10,000 Days”, sekä “Jambi”-singlensä, markkinoimista suurelle yleisölle.

Jambi on indonesialainen provinssi, joka sijaitsee Keski-Sumatran itäisellä rannikolla. Provinssin pääkaupungin nimi on Jambi.

Tool on:

  • Maynard James Keenan (laulu)
  • Adam Jones (kitara)
  • Justin Chancellor (basso)
  • Danny Carey (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 117 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Tool musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Julkaisua odottaa 2 juttua

  • Dark Moor: "Autumnal". (Metallimusiikki)
  • Evil Masquerade: "Fade To Black". (Metallimusiikki)

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net