TD julkaisi kolmannen albuminsa, joka kantaa nimeä“Wreck”, Euroopan mantereella viime vuoden syyskuussa. Levy julkaistiin uudelleen Suomessa elokuun 23. …" /> Total Devastation avasi päiväkirjan. | Metallimusiikki.net

Total Devastation avasi päiväkirjan.

Totaalisen hävityksen tuojatTotal Devastation -ryhmittymän jäsenet, joita kuvassa kuusi kappaletta, seisovat autohallissa tai muussa tunnelissa, jonka valaistus kirkkaankeltainen. Miehet seisovat taustavaloa vasten, joten heistä näkyy vain mustat siluetit.

Kotimainen Total Devastation (www.totaldevastation.org) avasi äskettäin nettisivuillaan päiväkirjan, jossa se kertoo uuden albumin työstämisestä. Yhtye on tällä hetkellä aloittanut neljännen pitkäsoittonsa biisien kirjoittamisen. Materiaalin äänittäminen on tarkoitus aloittaa myöhemmin kuluvana vuonna. Bändin päiväkirja paljastaa albumin työstämiseen liittyvät vaiheet ja kertoo siinä myös ulkomusiikillisista aiheista.

TD julkaisi kolmannen albuminsa, joka kantaa nimeä “Wreck”, Euroopan mantereella viime vuoden syyskuussa. Levy julkaistiin uudelleen Suomessa elokuun 23. päivä. Kiekko on jatkoa bändin vuonna 2005 julkaisemalle “Reclusion”-levylle. “Wreck” äänitettiin Supreme-studiossa ja miksattiin Janne Saksan toimesta. Kiekon masteroi Minerva Pappi Finnvox-studiossa vuoden 2006 kesäkuussa. Albumin grafiikasta ja bändikuvasta vastaa Janne Dufva.

“Wreck”-albumin kappaleet:

  1. Some Random
  2. Aware
  3. Collision Course
  4. The Great Revelation
  5. Surveillance
  6. Twitcher
  7. Unsung Hero
  8. High Standard
  9. Massive Manmade Burning
  10. Way To Better
  11. Wreck

Total Devastation on:

  • Lauri Pikka (laulu ja programming)
  • Saku Hakuli (kitara)
  • Jarmo Pikka (rummut)
  • Jaakko Heinonen (laulu)
  • Harri Pikka (kitara)
  • Pasi Hakuli (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 100 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Total Devastation musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Julkaisua odottaa 2 juttua

  • Dark Moor: "Autumnal". (Metallimusiikki)
  • Evil Masquerade: "Fade To Black". (Metallimusiikki)

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net