Äänekkään rockin äänitorvi Tuhma (www.tuhma.fi) täyttää tänä vuonna viisi vuotta ja juhlistaa syntymäpäiviään Helsingin Nosturissa perjantaina 9. toukokuuta 2008. Illan aikana esiintyvät Barbe-Q-Barbies, Sonic Roots, Defuse, Mind Of Doll, The Heartburns ja Turmion Kätilöt.
Viisi vuotta sitten muutamat rockin ystävät ympäri Suomen päättivät lyödä viisaat (?) päänsä yhteen ja tehdä jotakin hyödyllisempää kuin vain valittaa valittamisen ilosta.
Tuhmaa perustaessa lehden olemassaolo kiteytettiin toteamalla Tuhman olevan rockin sävyttämää hauskanpitoa. Tärkeintä oli pitää kivaa ja järjestää sitä myös muille samanhenkisille ihmisille.
Mutta koska kaikki kiva loppuu aikanaan, voidaan Tuhman nykyisenä ohjenuorana pitää vuoden 1982 euroviisuedustajan Timo Kojon debyyttialbumin titteliä, “So Mean”. Apua, äiti, olemmeko synnyttäneet hirviön
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän lehden rinnalle on matkan varrella noussut myös levy-yhtiö, ajankohtaiset nettisivut, oheistuotemyyntiä sekä säännöllisesti järjestettävää klubitoimintaa.
Tuhma-lehti viettää syntymäpäiviään Helsingin Nosturissa perjantaina 9. toukokuuta 2008. Illan ohjelma on otanta kotimaisesta osaamisesta sekä Tuhma Recordsin rosterista. Samana iltana julkaistaan myös Tuhma-lehden toinen kokoelmalevy, joka esittelee nousevia tulevaisuuden tekijöitä.
Bailujen tärkein tehtävä on kuitenkin kuvastaa Tuhman meininkiä mahdollisimman osuvasti ja siinä suhteessa illan kattaus on täydellinen. 5-vuotiaan Tuhman synttärikakku on koristeltu muun muassa Barbe-Q-Barbiesin mimmienergialla, Sonic Rootsin sielukkaalla hardrockilla, Defusen ja Mind Of Dollin katurokilla, The Heartburnsin melodisella punkrockilla sekä Turmion Kätilöiden teollismetallisella
estraditaiteilulla.
Tilaisuuden juontajana toimii median moniottelija Pauliina Tuomola. Luvassa myös yllätysvierailuja, sillä näissä juhlissa eivät yllätykset lopu kesken.
Tilaisuus on ikärajaton, rajattu anniskelualue. Tilaisuus avoinna 20–03 (kutsuvierastilaisuus aikavälillä 19–20). Liput 12 euroa, ennakkomyynnistä vastaa Tiketti ja Lippupalvelu.
Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2414 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 197 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin barbe-q-barbies, defuse, mind of doll, sonic roots. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!