Kuva: Ismo Korhonen
Toukokuussa Tampereella järjestettävän Masters Of Metal -tapahtuman esiintyjälista on täydentynyt Turmion Kätilöillä. Räväköistä lavaperformansseistaan tunnettu kuopiolaisporukka liittyy näin muun muassa Onslaughtin ja 1349:n sekä useiden muiden huippubändien seuraan. Tapahtuma järjestetään 15. toukokuuta 2010 Tampereen Pakkahuoneella ja Klubilla. Jälkimmäinen on vain täysi-iän saavuttaneille. Pääsylippuja myydään ennakkoon Tiketin välityksellä 32 € hintaan. Hintaan lisätään mahdolliset toimituskulut. Piletit suoraan tapahtumapaikan ovelta ovat 35 euron arvoisia. Lisätietoja Masters Of Metal -tapahtumasta löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.mastersofmetal.fi.
Metallimusiikille omistettua tapahtumaa vietetään sekä Pakkahuoneella että Klubissa lauantaina 15. toukokuuta. Päivän- ja illanvietto käynnistyy kello 15 aikaan ovien avautumisella. Tampereelle voi hyvällä tuurilla matkustaa Valtion Rautateiden vehkeillä Helsingistä 1,5–2 tunnissa ja Turusta kahdessa tunnissa. Tampereella majoitusratkaisuja tarjoaa Omenahotelli, Hotel Victoria ja sikäläinen Scandic.
Kuopiolaisyhtye Turmion Kätilöt nähdään ennen Tamperetta Iisalmessa huomenna perjantaina, jolloin vietetään Saha Metalfestiä. Turmion Kätilöt on kiinnitetty Masters of Metalin ohessa Graveyard Partyyn ja Pioneeri-festivaaliin. Niiden lisäksi bändi soittaa pienemmissä tapahtumissa eri puolilla Suomea.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 139 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin 1349, onslaught, turmion kätilöt. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…