Metallimusiikki.net

Tuska 2013 -festivaalin ensimmäiset bändit

Tuska-festivaalin ensi vuoden versioon on jo nyt kiinnitetty ja nimetty esiintyjiksi King Diamond, Bolt Thrower, Testament sekä Children Of Bodom. Festivaalia vietetään Helsingin Suvilahdessa 28.–30.6.2013 välisenä aikana. Tapahtumaan on laitettu tänään myyntiin erikoiserä pääsylippuja. Rajattu erä kolmen päivän Tuska-lippuja on myynnissä erikoishintaan 110 euroa, jonka päälle tulee myös lippukaupan palvelumaksu. Settejä myydään Tiketin ja Lippupalvelun verkostojen välityksellä. Varsinaisen lipunmyynnin aloituksesta, lipunhinnoista ja muista lippukategorioista tiedotetaan myöhemmin. Oikeudet kaikkiin ohjelman- ja aikataulunmuutoksiin pidätetään. Lisätietoja tapahtumasta löytyy sen nettisivuilta osoitteesta www.tuska-festival.fi.

Ensi vuonna 16. kertaa järjestettävä metallifestivaali nimesi jo nyt tapahtuman päälavalle tanskalaisen metallilegenda King Diamondin. Toinen bändi on niin ikään Tuska-perjantaina esiintyvä englantilainen death metal -klassikko Bolt Thrower, jonka Tuska-veto on bändin ainoa keikka Euroopassa vuonna 2013. Lauantain 29.6.2013 varmistuneita esiintyjiä ovat Bay Area -thrash-titaani Testament, joka julkaisi hiljattain ylistetyn "Dark Roots Of Earth" -albumin, sekä kotimaisen metallin kirkkain kärkinimi, Children Of Bodom. Bodomin poppoo nähtiin edellisen kerran Tuskan lauteilla vuonna 2007. Lisää bändikiinnityksiä on luvassa syksyn kuluessa. Tuskan festivaalialueeseen Suvilahden tapahtumakentällä tullaan tekemään muutoksia niin lavojen kuin asiakasalueidenkin osalta. Tarkoituksena on edelleen parantaa sekä yleisön viihtyvyyttä että alueen yleistä toimivuutta.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.