Kuvassa Nightwish<br />Kuva: Ville Juurikkala
Helsingin Kaisaniemessä 27.–29.6. järjestettävällä Tuska Open Air Metal Festival -festivaalilla esiintyy ensi kesänä todellisia raskassarjalaisia, tiukimpia tulittajia sekä tämän hetken kuumimpia nimiä.
Tätä hetkeä on odotettu; sunnuntaina 29.6. metallipäiden messias, Slayer nousee vihdoin Tuskan päälavalle päivän pääesiintyjänä. Tänä vuonna ei siis kannata lähteä sillä aikaisemmalla junalla kotiin. Perjantain pääesiintyjänä rähisee sinfonisen black metalin sanansaattaja, norjalainen Dimmu Borgir.
Muita uusia ulkomaisia kiinnityksiä ovat miljoonan dollarin kertosäkeet omaava, metalcorea tahkoava amerikkalainen Killswitch Engage ja niinikään rapakon takaa tulevat, brutaalia death metalia rymistelevä ja hempeästi nimetty Dying Fetus, sekä tekniseksi death metaliksi lukeutuva Nile. Eurooppalaista näkemystä edustaa irlantilainen pakanametalli-ryhmä Primordial. Kotimaisista suuruuksista esiintyjälistaan on lisätty Sonata Arctica ja Kalmah.
Kolmen päivän aikana Tuskassa esiintyy kolmella lavalla 32 yhteensä
yhtyettä. Tämän lisäksi jatkoklubeilla esiintyy parisenkymmentä
yhtyettä. Jatkoklubeista tiedotetaan myöhemmin keväällä.
Tuskaan otetaan tänä vuonna reipas varaslähtö torstaina 26. kesäkuuta Kaisaniemen kentällä, jossa erilliskonsertissa esiintyy tämän hetken kenties kuumin suomalainen metallinimi, Nightwish. Nightwishia lämmittelevät Amorphis ja hollantilainen Epica.
Tuska tarjoaa helmikuun 15. ja 16. päivä Helsingin Kaapelitehtaalle Finnish Metal Expoon tuleville asiakkailleen erikoisedun. Myynnissä on pieni erä kolmen päivän lippuja alennettuun. Huom. Tuskan standilla eivät käy pankki- tai luottokortit.
Tuskan lipunmyynti alkaa maanantaina 3.3. Tiketin ja Lippupalvelun
verkostoissa. Juhla on ikärajaton. Yhden päivän liput maksavat 42 € ja
kolmen päivän liput 85 €.
Keikan lipunmyynti alkaa maanantaina 3.3. Tiketin ja Lippupalvelun verkostoissa. Konsertti on ikärajaton. Lipun hinta 44 €.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 250 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin dimmu borgir, killswitch engage, slayer. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Hienoa. Olette juuri kirjoittaneet kaksi sanaa. “Moi” ja “hei”. Vallan runollista. Kannattaa oikeasti panostaa siihen verbaaliseen ilmaisuun hieman enemmän. Tuollaisesta kommentista ei ole mitään iloa tai hyötyä yhtään kenellekään.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Vuonna 2011 massiivisen miehistönvaihdoksen läpikäynyt Before The Dawn julkaisee seitsemännen studioalbuminsa "Rise Of The Phoenix" Suomessa 25.4.2012. Suomen julkaisu tapahtuu ka…