Metallimusiikki.net

Type O Negativen ja Carnivoren hyväntekeväisyystribuutti Nosturissa.

Lauantaina 5. kesäkuuta vietetään mammuttimainen spektaakkeli edesmenneen Type O Negativen ja Carnivoren kokoonpanoissa vaikuttaneen basisti–laulaja Petrus “Peter Steele” Ratajczykin muistoksi Helsingin Nosturissa. Carnivoren ja ennen kaikkea Type O Negativen suosio perustui nimenomaan Peter Steelen mustaan huumoriin, tummiin sanoituksiin eikä myöskään vähiten Steelen karismaattiseen ulkomuotoon, jota on kuvattu niin Playgirl-lehdessä kuin nuorison musiikkilehdissä. Steele muistetaan muistetaan myös älyn ja sivistyksen ihannoijana, jonka nerokkaat, mutta provokatiiviset sanoitukset on usein tarkoituksellisesti ymmärretty väärin.

Tribuutti-illan aikana Nosturin lauteilla esiintyy liuta tulevia uusia, nousevia kotimaisia metalliyhtyeitä, joiden toimesta luvassa on sekä Type O Negativen että Carnivoren tuotantoa. Koko illan tuotto ohjataan hyväntekeväisyyteen. Type O Negativen jäsenten toiveiden mukaisesti tulot ohjataan suomalaisille leukemiaa ja syöpää sairastaville lapsille.

Tribuutti-illan järjestää Elmu ry., Stay Heavy Records, PRKL Club ja Majava Baari. Hyväntekeväisyystapahtuman pääsyliput maksavat 13 euroa. Ennakkolippuja myydään Tiketin ja Lippupalvelun välityksellä. Liput asetetaan myyntiin huomenna perjantaina.

“The Last Waltz of Petrus T. Ratajczyk” -illan esiintyjät:

  • Beyond The Dream / Gotham O.D (united)
  • Dark Filth Fraternity (feat. Tuomas Saukkonen ja Tomi Mikkola)
  • Dead Shape Figure (feat. Joni Borodavkin)
  • Depressed Mode
  • Ghoul Patrol
  • Grendel
  • Sinisthra
  • Throes Of Dawn
  • Thrashgrinder
  • Tukkanuotta
  • Vanguard

Type O Negativen keulahahmona tunnettu Peter Steele kuoli huhtikuun puolen välin tienoilla odottamattomasti sydänperäisiin vaivoihin. Steele oli ennen kuolemaansa ollut sairaana. Mies oli ryhtynyt kirjoittamaan uutta materiaalia Type O Negativen seuraavaa albumia varten. Hän oli kuollessaan 48-vuotias.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin , . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.