Julkaistaan 26.6.2009
Saksalainen U.D.O. tulee julkaisemaan uuden albumin vuonna 2007 ilmestyneen "Mastercutor"-kiekon seuraajaksi. Uusi levy on nimeltään "Dominator" ja se julkaistaan bändin eilen paljastamien tietojen mukaan 21.8.2009 AFM Recordsin kautta. Levystä julkaistava erikoisversio Japanissa sisältää bonuskappaleen "Bleeding Heart". Albumin digipak-painoksella kuultava ekstrabiisi on nimeltään "Pleasure In The Darkroom". Ennen varsinaisen albumin levykauppoihin kiikuttamista U.D.O. aikoo tuoda esille muhkean singlen. "Infacted"-niminen single julkaistaan maailmanlaajuisesa mittakaavassa 26.6. vain rajoitettuna 2222 kappaleen painoksena. "Infacted" sisältää nimikkokappaleen, live-esiintymisestä taltioidun biisin ja yhden remixin, sekä kaksi sellaista värssyä, joita ei kuulla tulevalla albumilla.
Edellisen kerran hevilegenda julkaisi musiikkia kokoelma-albumin mudoossa vuoden 2007 marraskuussa. Tuolloin ilmestynyt levy julkaistiin AFM Recordsin avulla. Kokoelman nimi on "Metallized — 20 Years of Metal". Se sisältää runsaasti biisejä ja kansilehtisen, jossa on 20 vuoden taipaleen varrella kertyneitä parhaimpia valokuvia näytillä. Bookletiin on lisäksi kirjoitettu sivumerkintöjä Metal Hammerin toimittaja Andreas Schöwen toimesta. "Metallized — 20 Years of Metal" sisältää yhden CD-levyllisen verran musiikkia. CD:n sisältämät 12 ensimmäistä biisiä yhtyeen fanit valitsivat levylle äänestämällä suosikkibiisejään U.D.O.:n nettisivuilla. Kappaleet 13–16 ovat aikaisemmin julkaisemattomia, sekä akustinen versio Acceptin klassikosta "Balls to the Wall" ja live-esiintymisestä purkitettu versio biisistä "The Bullet and the Bomb".
Singlen ilmestyessä ensi viikon perjantaina bändi aikoo esiintyä Saksan Balingenissa Bang Your Head! -festivaalin lavalla ollessa yksi illan pääesiintyjistä. Illanvieton aikana saksalaisyhtye aikoo jakaa nimikirjoituksia ja tarjota fanikunnalleen mahdollisuuden kuulla "Infacted"-levyn antia. U.D.O. on laskenut jo nyt ennakkokuunneltavaksi kappaleen "Infacted" omilla MySpace-sivuillaan.
Bändi aikoo siirtyä keikkailemaan Euroopan alueella ja Pohjois- sekä Etelä-Amerikassa ja Japanissakin ennen kuluvan vuoden päättymistä. Elokuun 8. päivä yhtye saapuu soittamaan myös Suomeen kertaluonteisen keikan. U.D.O. on valittu esiintymään Pieni-Sulkavalla järjestettävään Harvester Rockiin. Saksalaisbändi on kaksipäiväisen festivaalin pääesiintyjä. Tapahtumassa konsertoi raskaan musiikin sarjassa myös Waltari, Verjnuarmu, Metuja, Bloodpit ja kevyemmän kastin puolelta Passionworks, Francine ja mm. Relentless.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 299 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin u.d.o.. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Dark metallia tekevä Soulfallen uutisoi kotisivujensa välityksellä päättäneen tarjota ilmaiseksi albuminsa nettisivuillaan. Kiekon voi ladata kokonaisuudessaan yhtyeen kotisivuilt…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Melodeathia tekevä Before the Dawn uutisoi tuovansa Nuclear Blast Recordsin avulla uuden albumin huhtikuussa. Metalliryhmä kutsuu uutta, järjestyksessä seitsemättä, albumiaan nime…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Belgian Brysselistä käsin toimiva Enthroned ilmoittaa yhteistyönsä puolalaisen Agonia Recordsin kanssa konkretisoituvan, kun yhtyeen yhdeksäs albumi julkaistaan maalis–huhtikuussa…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Re-Armed lämmittelee yhdysvaltalaista Chimairaa maalis–huhtikuun vaihteessa Keski-Euroopan klubeilla. Kiertueella yhtyeet esiintyvät muun muassa Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa.…
Turun death metal -ryhmä Torture Killer julkaisee uutta materiaalia maaliskuussa. Kalmalta löyhkäävä EP esittelee bändin uuden laulajan, vahvaäänisen Pessi Haltsosen. EP sisältää…
Saksalainen melodeathiä tekevä Suidakra julkaisi lauantaina levy-yhtiönsä AFM Recordsin avulla uuden musiikkivideon. Se on David Thelenin ohjaama "Balor" uusimmalta, maaliskuussa…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…