Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Unshinen "Dark Half Rising" julkaistaan 23.8.2013

  • Julkaistiin perjantaina 26.07.2013.
  • Luettu 1755 kertaa
  • Bändit:

Piirros tai valokuva haukasta tai kotkasta, joka hyökkää villisian kimppuun. Kuvan alaosassa Unshine-logo, jonka alla lukee "Dark Half Rising" ilman lainausmerkkejä.Julkaistaan 23.8.2013

Helsinkiläinen, vuonna 2001 perustettu Unshine julkaisee kolmannen "Dark Half Rising" -nimelle kastetun albuminsa elokuun 23. päivä. Unshinen musiikissa yhdistyvät niin metalli, folk kuin goottirokkikin. Tätä luonnosta kumpuavaa ja ihmisen kaipuusta sen yhteyteen kuvaavaa musiikkia orkesteri itse kutsuu druidimetalliksi.

Yhtyeen kitaristi Harri Hautala kertoo levystä: ‘Dark Half Rising’ on ensimmäinen teema-albumimme. Levy sijoittuu teemallisesti kelttiläiseen rautakauteen, vuoteen 53 ennen ajanlaskun alkua, nykyisen Belgian Ardennien alueelle, jossa roomalaisajalla sijaitsi suuri Arduenna Silvan metsäalue. Alueella käytiin tuolloin kiivaita taisteluja, joissa roomalaiset ottivat yhteen alueella asuvien lukuisten kelttiläisheimojen kanssa. Levyn fiktiiviset tapahtumat sijoittuvat näihin raameihin ja kappaleet liikkuvat erilaisten perspektiivien tasolla, välillä konkreettisemmin, välillä symbolisemmin. Tapahtumat kulminoituvat Ikuinen Taistelu -kappaleessa, joka kuvaa roomalaisten ja gallialaisten viimeistä yhteenottoa kelttien Samhainina, josta myös levyn nimi juontaa.

Levyn julkaisukeikka soitetaan 6.9. Saksan Selbissä Festival Medieval -tapahtumassa, joka on Euroopan suurin keskiaikafestivaali. Yhtyeen keikkakalenteri päivittyy koko ajan ja loppuvuodesta näyttäisi olevan tuloillaan myös pidempi Euroopan-kiertue.

Ryhmäkuva Unshine-yhtyeen jäsenistä. Kuvassa neljä miestä ja heidän keskellään yksi nainen.
Kuvassa Unshine.

"Dark Half Rising" -albumin kappaleet:

  1. Nadja‘s Wailing About Coming Of The Frost
  2. The Oath To Wilderness Of Unredeemed Nature
  3. Arduinna
  4. Spellbinder
  5. Defender Of His Faith
  6. Their Horses Never Touch The Ground
  7. Idyl
  8. The Blood Of Ardennes
  9. Ikuinen Taistelu
  10. Bone Fires
  11. Ategenos (At The Death Of Winter)

Unshine on:

  • Susanna Vesilahti (laulu)
  • Harri Hautala (kitara ja kosketinsoittimet)
  • Jari Hautala (kitara)
  • Teemu Vähäkangas (basso)
  • Jukka Hantula (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 102 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.