Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Vanguard: "Hydralchemy"

  • Julkaistiin sunnuntaina 21.12.2008.
  • Luettu 560 kertaa
  • Bändit:

Vanguardin albumin "Hydralchemy" etukannessa vihertävä tausta, jonka päälle sullottu tumma laatikko, jonka yläosassa Vanguardin logo ja alhaalla albumin nimi kirjoitettuina kellertävin krijaimin. Bändin logon alkukirjaimessa killuu hohtava keijukainen.Julkaistaan 14.1.2009

Helsinkiläinen sellistillä ja kahdella vokalistilla varustettu goottimetalliyhtye Vanguard tuo tammikuussa esiin uuden albumin, nimeltään "Hydralchemy", Shadow World Recordsin julkaisemana. Levy on seuraaja bändin lähes neljä vuotta sitten julkaisemalle "Succumbra"-kiekolle. Vanguard kertoo uuden opuksen sisältävän kymmenen uutta viisua, sekä tulkinnan Type O Negativen biisistä "Black No. 1". Uuden pitkäsoiton bändi äänitti ja miksasi vuosivälillä 2007–2008 Klaukkalassa sijaitsevan D-Studion tiloissa tuottaja Tonmi Lillmanin kanssa. Lillman toimii bändissä myös rumpalin virassa. Rumpuja hän takoo myös mm. Ajattaralle, Kylähulluille ja To/Die/Forille.

"Hydralchemy" miksattiin Helsingin Finnvox Studioilla Minerva Papin toimesta. Albumilla kuultavat kappaleet "Spellbroken" ja "Scion" voi kuunnella metalliryppään virallisilla MySpace-sivuilla.

Tammikuun 14. päivä ilmestyvä "Hydralchemy" on bändin järjestyksessä toinen albumi. Debyyttinsä bändi toi esiin vuonna 2005. Suomessa uuden levyn julkaisusta vastaa Shadow World Records ja jakelusta Supersounds Music.

Vanguardin joukoissa kuusi jäsentä, joista vasemmanpuoleinen on mustahiuksinen nainen. Muut jäsenet mustiin pukeutuneita miehiä, joista lähes kaikilla pitkät mustat hiukset. Osalla partaa ja viikset. Kuvan laidat kehystetty myrkynvihrein reunaviivoin.
Kuva: Terhi Ylimäinen

Vanguard voitti Metal Hammer -lehden ja Armageddon Musicin järjestämän bändikilpailun vuoden 2004 Wacken Open Air -festivaalissa. Armageddon julkaisi yhtyeen esikoisalbumin kesällä -05. Kiekon ilmestyttyä yhtye täydensi riviensä rytmiosastoa ja soitti sitten keikkoja mm. Helsingin Tuska Open Airissa ja Saksan Wackenissa vuosittain vietettävässä Wacken Open Airissa. Keikkailun jälkeen Vanguard katkaisi siteensä saksalaiseen Armageddon Musiciin levymerkin haljettua kahdeksi itsenäiseksi levy-yhtiöksi.

"Hydralchemy"-albumin kappaleet:

  1. Pregenesis
  2. Spellbroken
  3. Chimera
  4. Zenith
  5. Scion
  6. Ouija
  7. Untold
  8. Whisper
  9. Scarlet
  10. Slither
  11. Black No. 1 (Type O Negative -cover)

Kappaleessa "Chimera" kuultava kitarasoolo on Kristian Wahlströmin käsialaa. Albumin kansitaiteen, layoutin ja Vanguard-logon loi Suvi G.

Bändi solmi taannoin yhteistyösopimuksen manageritoimisto Sam Agencyn kanssa, joka tukee myös sellaisia musiikkiryhmiä kuin Poets of the Fall, Don Johnson Big Band, Hybrid Childrne ja April.

Vanguard on:

  • Suvi G (laulu)
  • J.Grym (laulu)
  • Tonmi Lillman (rummut)
  • M.Seppänen (kitara)
  • A.Romu (sello)
  • Pusa (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 187 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt