Norjalainen Varg Vikernes, eli Burzumin maailmankuulu taustavoima, on vapautunut vankilasta. Kaikessa hiljaisuudessa tapahtuneesta vapautumisesta Vikernes itse uutisoi vasta äskettäin antamalla lausunnon norjalaiselle Dagbladetille. Hän istui putkan pahnoilla lähes 16 vuoden ajan surmattuaan raa’asti Mayhem-yhtyeen kitaristi Euronymouksen. 1990-luvun alussa Vikernes, joka käytti vielä silloin nimeä Count Grishnackh, kävi myös polttamassa muutamia kirkkoja kivijalkaan asti.
Murhamiehen tekemät neljä hakemusta ehdonalaiseen vankeuteen hylättiin. Tuorein hylkäys koettiin syyskuussa 2008. Helmikuussa hän kuitenkin sai ilmoituksen, jossa hänelle kerrottiin vapauttamiseen tähtäävistä toimista. Dagbladetin saamien tietojen mukaan Vikernes pääsi lopulta vapaaksi pari viikkoa sitten. Jo ennen varsinaista vapauttamista hänen annettiin sopeutua nyky-yhteiskuntaan antamalla hänelle "lomaa" vankilasta. Hän on viimeisten kahden vuoden ajan saanut silloin tällöin käydä kävelyllä Norjan Tromsøssa, jossa vankilakin sijaitsee, sekä käydä tapaamassa perhettään.
Varg Vikernes on tällä hetkellä pitkässä lieassa. Hän joutuu ilmoittautumaan ehdonalaisvalvojalleen yhden vuoden ajan aluksi kahden viikon väliajoin. Myöhemmin ilmoittautumisia harvennetaan yhdeksi kerraksi kuukaudessa.
Viime vuoden puolella Norjan Oikeusministeriö epäili Varg Vikernesin olevan ehkä jo niin laitostunut henkilö, ettei hän tule sopeutumaan yhteiskuntaan lainkaan vietettyään vuositolkulla aikaa vankilassa. Veriteon tehnyt Vikernes uskoo itse olevansa erittäin valmis kohtaamaan maailman, jota kalterit eivät rajoita. Hän toteaa olleensa valmis vapautumaan jo aikojen ajan. Muusikko uskoo, tai ainakin uskottelee, oppineensa aikaisemmista virheistään ja kasvettuaan kypsemmäksi ihmiseksi. Nyt hän haluaa vain olla perheensä kanssa. Vikernes ei ole juurikaan päässyt oppimaan tuntemaan nuorta poikaansa huolimatta siitä, että hän on jutellut nuoren Vikernesin kanssa puhelimitse lähes päivittäin. Perheestään erossa oleminen on ollut vaikeinta vankeusajassa. Siksipä hän haluaakin nyt olla läheistensä kanssa kellon ympäri ja tehdä töitä maatilallaan, säveltää musiikkia ja kirjoittaa kirjoja. Maatilansa hän osti vuonna 2008. Tilalla asuu Vikernesin lisäksi hänen ranskalainen vaimonsa ja heidän yhteinen poikalapsensa. Hän istui vankilassa noin 16 vuotta yhteensä 21 vuoden pituisesta vankeusrangaistuksesta.
Vikernes jätti lokakuussa 2003 palaamatta vankilaan hänen saatua tilaisuuden käydä ulkomaailmassa hoitamassa asioitaan. Miestä lähdettiin jahtaamaan poliisivoimin ja hänet saatiinkin pian kiinni. Vikernes oli ajelemassa varastetulla Volvolla, josta hänet löydettiin aseistautuneena hampaisiin asti. Volvossa oli automaattikivääri, käsiase, veitsiä ja puukkoja, kaasunaamari, maastoutumistarvikkeita, kannettava tietokone, GPS-laite, kompassi, karttoja ja väärennetty passi. Tämän tempauksen takia Vikernes heitettiin maksimiturvalliseen vankilaan Trondheimissa. Myöhemmin Trondheimista mies siirrettiin kevyemmin vartioituun vankeuslaitokseen Tromsøssa.
Vikerners vapautui sopivasti näkemään kuinka Burzumista tullaan kuvaamaan tositapahtumiin perustuva elokuva. Elokuvan kuvaustyöt alkavat Norjassa syyskuussa 2009. Elokuvassa Burzumin keulahahmoa näyttelee yhdysvaltalainen Jackson Rathbone.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 295 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin burzum. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…
Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…
Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…
H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…
Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…
Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…
Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…
Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…
Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…
Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…
Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…
Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…