Vendetta: "Tyranny of Minority".

Debytoi 14. syyskuutaVendetta-bändin esikoisalbumin kansikuva, jossa yläosassa näkyy yhtyeen verenpunainen logo, jonka alla istuu mustasiipinen mies mustan ja tumman maailman ympärillä. Kuvan alaosassa lukee kiekon nimi: 'Tyranny of Minority'.

Viime vuoden puolella perustettu brittiläinen metalliryhmä Vendetta (www.vendetta-theband.com) julkaisee uransa ensimmäisen pitkäsoiton, nimeltään “Tyranny of Minority”, tämän vuoden syyskuussa Lion Musicin kautta. Bändi äänitti debyyttialbuminsa Trinity Heights Studioiden tiloissa tuottajien Edward Boxin ja Fred Purserin avustuksella. Kiekon miksasi viimeksi mainittu.

Vendetta on ottanut tavoitteekseen luoda traditionaalista metallimusiikkia ja sellaisia biisejä, joissa tiivistyy heavy metallin syvin olemus. Bändin perusti kitaristi-laulaja Edward Box viime vuoden alussa. Boxilla on aikaisempaakin kokemusta musisoinnista, sillä hän on aikaisemmin julkaissut kaksi sooloalbumia Lion Musicin avustuksella.

Newcastlesta saapuva bändi kertoo “Tyranny of Minority” -albumista muodostuneen ajaton esikoisalbumi, joka ei vain heijasta sitä maailmaa missä me elämme, vaan on ylistyveisu musiikin voimalle. Yksi bändin suurimmista tavoitteista albumilla oli painottaa voimakkaasti koukuttavia äänikuvioita ja tiukkoja sovituksia. Vendetta ei nimittäin halua missään nimessä luoda sellaista metallia, joka on löysä ja hahmoton. “Tyranny of Minority” on tiivistetty täyteen kitaraosuuksia, joissa harmoniat ja äänialat vaihtelevat monipuolisesti. Sanoituksellisesti bändi keskittyy käsittelemään laajalta skaalalta aiheita alkaen aina sosiaalisesti mädänneisyydestä kaupungin sisäisiin ongelmiin, kuten esimerkiksi kappaleessa “Generation Kill”, siirtyen ihmisrodun taipumuksiin käyttää väkivaltaa (kappale “I Executioner”), sisäisiin konflikteihin (kappale “Doorways of the Mind” sekä “Window of the Soul”) ja ota-nyt-maksa-myöhemmin -mentaliteettia käsittelevään kappaleeseen “Plastic God”. Tarjolla on myös perinteisempiä metallibiisien aiheita, kuten “No Safe Hole” ja “Bones to Dust” ja “Red Skies”. Jälkimmäinen käsittelee ihmiskunnan taipumusta tuhota maailmansa. Biisi “All Fall Down” taas messuaa dominoefektistä.

“Tyranny of Minority” -albumin kappaleet:

  1. Archangel
  2. Generation Kill
  3. I Executioner
  4. Doorways of the Mind
  5. Golden Boy
  6. Red Skies
  7. Plastic God
  8. Bones to Dust
  9. Lost Cause
  10. All Fall Down
  11. No Safe Hole
  12. Window of the Soul

Vendetta on:

  • Edward Box (laulu ja kitara)
  • Pete Thompson (kitara)
  • Gary Foalle (basso)
  • Lee Lamb (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 223 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Vendetta musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net