Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Viikate: "Kuu kaakon yllä"

Viikatteen albumin "Kuu kaakon yllä" etukannessa näkyy koristeellinen puurinkula, jonka sisällä tummasävyinen valokuva jonkinlaisesta elottomasta korpimetsästä, joka on lumen peitossa. Kuvan yläosassa Viikatteen logo, alaosassa albumin nimi.Julkaistiin 2.9.2009

Vuodesta 1996 toiminut, Kouvolasta ponnistava, Viikate julkaisi keskiviikkona 2.9. jo kahdeksannen pitkäsoittonsa "Kuu kaakon yllä". Katsastetaanpa mitä studiossa on saatu aikaan! Ranka Recordingsin kautta julkaistu albumi sisältää yhteensä 10 uutta suomeksi laulettua biisiä, jotka ilmestyvät ensi viikon keskiviikkona myös LP-levynä. Tällä hetkellä Viikatteen uusin on Suomen virallisen albumilistan kärjessä.

Viikate lohkaisi uusimmalta albumiltaan noin kuukausi sitten singlen kappaleesta "Viina, terva & hauta". Sen soittolistalla kuullaan tulkinta Eläkeläisten kappaleesta "Humppalaki", joka puolestaan kuuluu alunperin Judas Priestin biisikatalogiin nimellä "Breaking the Law". Singlen nimikkokappaleesta julkaistiin syyskuun alussa albumin julkaisupäivänä musiikkivideo, jonka ensiesitys nähtiin televisiossa Sub-kanavalla.

  • "Kouvostoliiton laulu I säk.": Kansanlaulunomainen alku. Kuulostaa kovasti Ismo Alangolta, vaikka tekijät itse kieltävätkin saaneensa tältä vaikutteita.
  • "Elämä kuin": Synkeän hieno aloitusbiisi. Hienot sanoitukset erottuvat miksauksessa mainiosti. Iskelmätyyliset kitaravälikkeet. Tässä on lainauksia jopa tanssimusiikista.
  • "Kravattipakko": Motörheadilta lainattu kitarariffi ja biisin perusrunko. Kulkee kuin hirvi, esikuvansa mukaisesti. Todella rankka biisi. Jälleen yhtyeen hienot sanoitukset pääsevät oikeuksiinsa. Mieletön kitarasoolo, joka ei jätä kylmäksi.
  • "Eräs kaunis päivä": Hieman herkempi biisi. Jää hieman väliraidaksi, ellei sitten ota huomioon sanoja, jotka tässäkin ovat vaikuttavat. Teksteissä on runsaasti koukkuja ja vaikutteita jopa Gösta Sunqvistilta ja CMX:ltä.
  • "Avoimen maan äärellä": Upea balladi, kauniilla jousitaustalla. Minimalistinen toteutus antaa kuulijalle tilaa paneutua tekstin saloihin.
  • "Aaveissa vainko oot mun": CMX-tyyliä parhaimmillaan. Todellista suomalaista melankoliaa, joka toki leimaa koko levyä. Tässäkin on onnistuttu yhdistämään raskas soitanta selkeisiin soundeihin. Ja koko levyn lyriikoita on mukava lukea myös levyn vihkosesta, jolloin teos aukenee parhaiten.
  • "Viina, terva & hauta": Levyn todellinen hittiraita. Jälleen on ihailtava hienosti polveilevaa laulua. Tarttuva kertosäe, joka tekeekin tästä ehkä levyn parhaimman biisin, jossa on aistittavissa kaikuja jopa Tapio Rautavaarasta.
  • "Korpi": Vaativa ja monisärmäinen biisi, josta löytyy sekä "runonlausuntaa", että nopeaa mättöä. Kitaristi mättää Motörhead-henkisesti, mutta kuitenkin löytäen omat nyanssinsa. Tämä biisi kannattaa kuunnella pituudestaan huolimatta, tai ehkä juuri siksi moneen kertaan, saadaksensa kaiken irti.
  • "Kuu kaakon yllä": Levyn nimibiisi rokkaa rennosti, mutta tanakasti. Tämäkin raita nousee suositeltavimpien listalle. Soitintaustat on maltettu pitää miksauksessa taustalla, laulun päästessä jälleen sooloasemaan. Hienot kertosäkeet, ja kaunista herkistelyä loppupuolella.
  • "Kouvostoliiton laulu IX säk.": Levy loppuu yhtä synkästi ja maagisesti kuin alkoikin.

Kaiken kaikkiaan Viikate on tehnyt kenties hienoimman levynsä. Tahdon jopa nostaa tämän vuoden parhaimpien kotimaisten metallilevyjen kärkeen. Materiaali on myös sen verran vaihtelevaa, ettei aina tiedä mitä seuraava biisi tuo tullessaan. Tätä kannattaa kuunnella useita kertoja, keskittyneessä tunnelmassa!

Viikate on:

  • Kaarle (laulu ja kitara)
  • Arvo (kitara ja taustalaulu)
  • Ervo (basso ja taustalaulu)
  • Simeoni (rummut)
Tietoa julkaisusta

Levyarvostelussa annettiin pisteet 5/5. Metallimusiikki.netin Jouni Kautto julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 354 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Rautio kommentoi

Arvostelija taisi todistaa, ettei tiedä hevon helvettiä siitä, mistä Viikatteessa on kysymys. CMX-tyyli? Eipä taida olla. Loput nerokkaat huomiot taas itsestäänselvyyksiä. Tee itsellesi palvelus ja kuuntele Entombedin To Ride, shoot straight… sekä Morning Star ja sen jälkeen Kaajärven rannat. Pääset oikeille hajuille, sano.

Kestolinkki

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Swallow the Sun: "Emerald Forest and the…

    Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…

  • Soulfallen jakaa "The Promise of Hell" -…

    Dark metallia tekevä Soulfallen uutisoi kotisivujensa välityksellä päättäneen tarjota ilmaiseksi albuminsa nettisivuillaan. Kiekon voi ladata kokonaisuudessaan yhtyeen kotisivuilt…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Before the Dawn: "Rise of the Phoenix"

    Melodeathia tekevä Before the Dawn uutisoi tuovansa Nuclear Blast Recordsin avulla uuden albumin huhtikuussa. Metalliryhmä kutsuu uutta, järjestyksessä seitsemättä, albumiaan nime…

  • Temple of the Black Moonin debyyttialbum…

    Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…

  • Suomen historian äänekkäin tiistai

    Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…

  • Enthroned: "Obsidium"

    Belgian Brysselistä käsin toimiva Enthroned ilmoittaa yhteistyönsä puolalaisen Agonia Recordsin kanssa konkretisoituvan, kun yhtyeen yhdeksäs albumi julkaistaan maalis–huhtikuussa…

  • H&R Productions julkaisi Androille strea…

    H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…

  • Re-Armed lämmittelemään Chimairaa Euroop…

    Re-Armed lämmittelee yhdysvaltalaista Chimairaa maalis–huhtikuun vaihteessa Keski-Euroopan klubeilla. Kiertueella yhtyeet esiintyvät muun muassa Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa.…

  • Torture Killerin "I Chose Death" -EP kau…

    Turun death metal -ryhmä Torture Killer julkaisee uutta materiaalia maaliskuussa. Kalmalta löyhkäävä EP esittelee bändin uuden laulajan, vahvaäänisen Pessi Haltsosen. EP sisältää…

  • Suidakra: Balor

    Saksalainen melodeathiä tekevä Suidakra julkaisi lauantaina levy-yhtiönsä AFM Recordsin avulla uuden musiikkivideon. Se on David Thelenin ohjaama "Balor" uusimmalta, maaliskuussa…

  • Korpiklaani: "Kunnia"

    Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…

Muut lukevat juuri nyt