Viisihenkinen metallibändi
Norjalainen industrial / experimental metallia takova Vulture Industries kertoo saaneensa valmiiksi uuden "The Dysotpia Journals" -nimisen albuminsa, jota se työsti studiossa yhdessä tuottaja Bjornar Nilsenin kanssa. Nilsen toimii samalla bändin laulajana ja kosketinsoittajana. "The Dysoptia Journals" -albumilta on julkaistu kappale bändin MySpace-sivuilla. Samalta sivustolta löytyy myös aikaisemmin julkaisematonta musiikkimateriaalia.
Yhtye perustettiin alkujaan vuonna 1998, mutta se koki horrosvaiheen ennen kuin bändiin värvättiin Nilsen, joka toi bändiin sen kaipaamaa särmää ja uutta näkökantaa.
Norjan Bergenissä asuva Nilsen omistaa yhdessä Herbrand Larsenin ja Arve Isdalin (Enslaved) kanssa Conclave Media Studiot. Miehellä on ollut tämän vuoden puolella poikkeuksellisen paljon kiireitä, sillä hän sai vast’ikään valmiiksi Swornin ja Bourbon Flamen uusien albumien tuottamisen. Jälkimmäisen riveihin kuuluu jäseniä sellaisista metallibändeistä kuin Enslaved, Hades Almighty, Sulphur ja vieläpä yksi entinen Aeternuksen muusikko. Nilsen on ehtinyt puolen vuoden sisällä tuottamaan myös Funerapoliksen demon ja miksannut jonkin verran Icon Eight -nimisen rytmiryhmän materiaalia. Hän astuu studioon jälleen pian, sillä Dead to This World -orkesterin uuden albumin työstämisen on tarkoitus käynnistyä pian. DtTW:n perusti ja sitä johtaa entinen Immortalin basisti Iscariah. Nilson aikoo työskennellä lisäksi oman black metal -bändi Black Hole Generatorin tulevan albumin kanssa.
VI perustettiin alun alkaen nimellä Dead Rose Garden vuoden 1998 kesällä. Yhtye oli alkuaikoina kaksipäinen, johon kuului Øyvind Madsen (kitarat) ja Håkon Bergstad (laulu). Bändin musiikillinen suunta oli samanlaista goottimetallia kuin mitä esimerkiksi legendaarinen My Dying Bride tai Anathema soittavat.
Bändin perustamisvuonna miehistöä laajennettiin värväämällä rumpaliksi Tor Helge Gjengedal ja kitaristiksi Rikard Jonsson. Pian yhtyeeseen liittyi vielä kolme uutta jäsentä, jotka ovat:
Nyt bändin musiikillinen tyyli pääsi puhkeamaan kukkaan — äänimaailma oli rikas ja aukoton. Yhtye ryhtyi keikkailemaan ja tuomaan biisejään suuren yleisön kuultavaksi. Bändi teki lämmittelykeikkaa mm. The Sins of Thy Belowed -nimiselle bändille.
Vuonna 2000 yhtyeen alamäki käynnistyi, mikä johti siihen, ettei Håkon voinut enää soittaa suutaan ryhmässä. Myös Rikard erosi, sillä hän muutti Osloon voidakseen keskittyä studiotyöntekijän uraansa. Vuotta myöhemmin uudeksi kitaristiksi valittiin Eivind Huse, joka soittaa orkesterissa vielä näinäkin päivinä.
Vuoden 2002 käynnistyttyä Ivonne hylkäsi yhtyeen voidakseen keskittyä oopperalaulajan uraansa. Tämä johti tilanteeseen jossa miehistöstä ei löytynyt ainuttakaan laulajaa. Bändi ei luovuttanut, vaan ryhtyi tekemään uutta musiikkimateriaalia. Aikanaan, eli vuoden 2003 aikana, asiat alkoivatkin lutviutumaan… Uudeksi vokalistiksi löytyi Bjørnar E. Nilsen. Hänen tullessaan bändin musiikki vaihtoi linjaansa, sillä biiseissä ryhdyttiin käyttämään monimutkaisempia sävelkuvioita, syntetisaattoreita ja rohkeasti melodioita sekä "murinalaulua". Näiden muutosten johdosta yhtye vaihtoi nimensä — Vulture Industries syntyi. Basisti korvattiin kun Kyrre Teigen otti instrumentin soittaakseen. Uudella kokoonpanolla ja linjauksellaan bändi äänitti ensimmäisen demonsa, joka ei tosin koskaan päätynyt ulkopuolisten kuunneltavaksi.
Vuonna 2004 yhtye teki ensiesiintymisensä elävän yleisön edessä (uudella kokoonpanollaan) soitettuaan Bergenin Piggtrådfestivalen-festareilla. Festarin nimi on suomeksi Piikkilanka-aitafestivaali. Esiintyminen palkittiin, koska bändi sai hyviä arvosteluja, joiden johdosta yhtye äänitti "The Enemy Within" -demonsa. Demoa myytiin rajoitettuna painoksena sen lisäksi että sitä käytettiin bändin promoamisessa. Uransa toisen live-esiintymisen VI soitti samana vuonna Notoddenissa, jossa miehet takoivat metallia Motstøy-festareilla. Samassa tapahtumassa esiintyi myös mm. Ephel Duath, Mindgrinder ja Extol.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 510 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin vulture industries. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…
Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…
Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…
H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…
Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…
Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…
Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…
Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…
Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…
Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…
Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…
Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…