Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Warnot: "His Blood Is Yours"

  • Julkaistiin lauantaina 22.09.2012.
  • Luettu 162 kertaa
  • Bändit:

"His Blood Is Yours" -albumin etukannessa sinertävä, synkkä piirros olennosta, jonka kasvot ikään kuin soihtuavat taivaalle.Julkaistaan 6.11.2012

Ruotsissa vuonna 2009 perustettu Björn Eliassonin projekti Warnot tuo marraskuun alussa esiin esikoisalbuminsa, seitsemällä vierailevalla vokalistilla täytetyn "His Blood Is Yours" -albuminsa. Eliasson soittaa melodista, sinfonista ja progressiivista metallia, jossa on myös tavanomaisen hard rockin aineksia. Nightmare Recordsin avulla julkaistava luomus on englanniksi esitetty 12 biisin mittainen kokemus, jonka kappaleissa vierailee muun muassa Second Heatin, Cloudscapen, Bo Wilson Bandin, Doctor Wierdin, Cloudscapen ja Growlsin jäseniä, sekä Helsingborg Symphony Choirs -kuoron solisteja. Warnotin taustavoima on tämän sooloprojektinsa lisäksi tehnyt musiikkia vuodesta 1988 lähtien ja vaikuttanut muun muassa Cloudscapen kokoonpanossa sen perustamisesta vuonna 2001 lähtien.

Björn Eliasson poistui Cloudscapesta loppuvuodesta 2009 haluttuaan kokea omanlaisensa musiikin tekemistä. Hän ryhtyi säveltämään musiikkia Warnotille. Debyyttialbumilla kuultavat biisit ovat ilman kiirettä, ilman deadlineja valmistettuja. Niissä kuullaan erilaisten laulutyylien edustajia:

  • Thomas Bursell (Second Heat ja Helsingborg Symphony Choirs)
  • Mike Andersson (Cloudscape, Full Force, Star One ja Silent Memorial)
  • Sussi Sorensen (Bo Wilson Band)
  • Bjorn Persson (Doctor Weird)
  • Sara Andersson (Helsingborg Symphony Choirs)
  • Bjorn Eliasson (Cloudscape)
  • André Mollestam (Growls)

"His Blood Is Yours" -albumin kappaleet:

  1. Raptures Of The Deep
  2. The Crow Will Die
  3. My Darkest Hour
  4. A Late Night Dance With Death
  5. Secrets Of Mythology
  6. His Blood Is Yours
  7. RIP
  8. New York
  9. The Patriot
  10. I Am A Ghost
  11. The Wrong Path
  12. Sirens

Warnot on:

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 119 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Suomen Energenza Festival 2013 -edustaja…

    Tänä vuonna Emergenza Festival haravoi kevään aikana 100:n bändin joukosta voittajan viidellä eri tapahtumapaikalla 17:ssä eri tapahtumassa Helsingissä sekä Tampereella. Nyt lauant…

  • Aratic: "To The Early Grave"

    Violent Journey Records julkaisee porilaisen thrash metal -bändi Araticin debyyttialbumin "To The Early Grave" CD:nä sekä digitaalisesti 14.6.2013. Aratic on Porissa vuonna 2012 pe…

  • Distress of Ruin Ilosaarirockiin

    Modernia death metallia soittava joensuulainen Distress of Ruin nimettiin Ilosaarirockin esiintyjäksi. Yhtye vakuutti Ilosaarirockin ja sanomalehti Karjalaisen järjestämän RokIt-bä…

  • Children Of Bodom: Transference

    Children Of Bodom on julkaissut ensimmäisen musiikkivideon "Transference" kesäkuun 7. päivä julkaistavalta albumiltaan "Halo Of Blood". Video kuvattiin Wrocklowissa, Puolassa, maal…

  • Ghost Voyage viimeistelee debyyttiään ja…

    Tamperelainen vuonna 2008 perustettu doom metal -yhtye Ghost Voyage viimeistelee parhaillaan "Endless Oceans" -nimistä ensimmäistä täyspitkäänsä. Tähän mennessä orkesteri on julka…

  • Metal Over Riihimäki — metalliklubi-ilta…

    Metal Over Riihimäki klubi-ilta esittelee tällä kertaa hivenen rokkaavamman metallikattauksen. Bar Escapen lavalle nousevat lauantaina 18.5. riihimäkeläisaktit Concrete Swine, Meth…

  • Antipope lopettaa toimintansa

    Oululainen metallimusiikkiin erikoistunut laulu- ja soitinyhtye Antipope lopettaa toimintansa. Toukokuun 2013 alussa ilmestynyt albumi "3 Eyes of Time" päättää kolmen levyn mittais…

  • Uusi Battle Beast -video ensi-illassa ny…

    Tänään uuden "Battle Beast" -albuminsa julkaiseva Battle Beast juhli aikaisemmin tällä viikolla Helsingissä uuden albuminsa ennakkokuuntelubileitä. Onnistuneessa illassa nähtiin my…

  • Tuskan jatkoklubiohjelma valmistui

    Kesäkuun lopulla Helsingin öitä ravistelevien Tuskan jatkoklubien ohjelma on nyt valmis. Uusina lisäyksinä Virgin Oil Co:n klubi-illat torstaista sunnuntaihin sekä Tavastian torsta…

  • Apocalyptica kiertueelle Avantin kanssa

    Maailman tunnetuin heviselloyhtye Apocalyptica lähtee ensimmäistä kertaa historiassaan kiertueelle orkesterin kanssa. Pitkään suunniteltu yhteistyö Avanti! Kamariorkesterin kanssa…

  • System Divide nauhoittaa "The Cult of In…

    Melodista death metallia ja niin sanottua modernia metallia tekevä System Divide on nyt studiossa nauhoittamassa seuraavaa albumiaan. Perjantaina antamassaan tiedotteessa System Di…

  • Rockvisailun Suomen-mestari selvisi

    Eteläisen Suomen kovimmat rock- ja poptrivianörtit kokoontuivat yhteen lauantaina 18. toukokuuta, kun Helsingin Bar Loosessa järjestettiin epäviralliset rockvisailun SM-kisat. Tapa…

Uusimpia aiheita keskustelupalstalla

Ajankohtaista

Uusin tapahtuma

Kuuminta tällä viikolla

Blackgroupin shoppiin

Uusia musiikkivideoita

Kaikkein luetuimpia
Juttunostot