Ruotsissa toimiva black metal -yhtye Watain uutisoi uransa neljännen albumin äänitystöiden hoidetun pois päiväjärjestyksestä. Seuraaja helmikuussa 2007 ilmestyneelle "Sworn to the Dark" -kiekolle on luvassa Season of Mistin julkaisemana 7. kesäkuuta. Watainilaiset nauhoitivat uuden, vielä nimeä vailla olevan albumilevynsä Necromorbus Studion tiloissa Ruotsin Tukholmassa. Bändi on käyttänyt samaa studiota jo vuodesta 1999 lähtien. Ruotsalaisryhmän keulahamo Erik "E" Danielsson mieltää nyt nauhoitetun tekeleen olevan dynaamisin ja latautunein Watain-julkaisu koskaan. Hän odottaa pääsevänsä jakamaan luomuksen seuraajiensa kanssa.
Neljäs albumilevy julkaistaan kesäkuun alussa. Sen ilmestymistä tullaan juhlistamaan toistaiseksi tarkemmin määrittelemättömin tavoin. Ennen albumin ilmestymistä yhtye tuo esiin seitsentuumaisen singlelevyn vappuna. Vinyylisinglen nimi on "Reaping Death". Se sisältää nimikkokappaleen lisäksi B-puolella toisen biisin. Tämä singlekappale päätyy myös Sweden Rock Magazinen tilaajille, sillä Watain tarjoaa 6. huhtikuuta ilmestyvän lehden painoksen kylkiäisenä CD-levyn, jossa Watain tarjoaa Bathoryn kappaleesta "The Return of Darkness and Evil" tekemänsä coverin yhdessä uuden biisin kanssa. Sweden Rock Magazinen painos n:o 70 käsittelee metallimusiikin perinteitä ja historiaa. Bathoryn keulahahmo Quorthon kuoli 3. kesäkuuta 2004 sydänvaivoihinsa. Watainin keulahahmo arvelee, että Quorthon olisi Watainista ylpeä nähdessään Watainin-Bathoryn musiikin välisen lämpimän suhteen.
Ruotsalaisyhtye perustettiin vuonna 1998. Se on tähänastisen uransa varrella julkaissut yhteensä kolme täyspitkää albumia, joista uusin on alkuvuodesta 2007 ilmestynyt "Sworn to the Dark". Yhtyeen esikoisalbumi "Rabid Death’s Curse" ilmestyi uuden vuosituhannen alussa. Sitä seurasi "Casus Luciferi" vuonna 2003.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 174 sanaa. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin watain. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…
Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…
Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…