Metallimusiikki.net

Within Temptationilta "The Unforgiving".

Alankomaalainen Within Temptation tilitti aikaisemmin tällä viikolla kutsuvansa uutta studio-opusta nimellä “The Unforgiving”. Albumi on konseptiteos ja se perustuu Steven O‘ Connellin kirjoittamiin sarjakuvasarjoihin BloodRayne sekä Dark 48. Yhtye aikoo musiikin lisäksi päätyä itsekin sarjakuvamaiseen muotoon, kun sarjistaiteilija Romano Molenaar, joka on osallistunut Witchblade-sarjakuvan luomiseen, piirtää Within Temptationin jäsenistä sarjakuvamaiset hahmot. Bändin mukaan “The Unforgiving” -kiekolla jokainen kappale on sävelletty läheisessä yhteistyössä sarjakuvain taiteenlajin kanssa. Within Temptation hehkuttaakin tämän uuden lähestymistavan ansiosta syntyneen bändin parhaimmat kappaleet.

Within Temptationin jäsenet ovat olleet sarjakuvien ystäviä jo lapsuusvuosistaan asti. Uudella metallialbumilla ryhmä halusi ottaa uuden askeleen yhtyeen kehityskulussa ja laajentaa horisonttia. Ehkäpä näistä syistä johtuen bändin musiikillinen tyyli on edeltäviä albumeja monipuolisempi “The Unforgiving” -kiekolla. Albumi tullaan julkaisemaan ensi vuoden maaliskuussa.

Metallibändin rumpalina toiminut Stephen van Haestregt erosi aikaisemmin vuonna 2010 Within Temptationista voidakseen keskittyä perhe-elämänsä hoitamiseen ja studioteknikon uran luomiseen. Rumpalin eroamisesta uutisoitiin maaliskuun lopussa yhtyeen virallisten nettisivujen välityksellä. Toistaiseksi korvaavaa muusikkoa ei ole nimetty. Ei ole tiedossa osallistuuko van Haestregt uudella kiekolla soittamiseen.

Within Temptation on:

  • Sharon den Adel (laulu)
  • Robert Westerholt (kitara ja laulu)
  • Ruud Adrianus Jolie (kitara)
  • Martijn Spierenburg (kosketinsoittimet)
  • Jeroen van Veen (basso)

Yhtye perustettiin vuonna 1996 kitaristi Robert Westerholtin ja laulaja Sharon den Adelin voimin. Jo yhtyeen ensimmäinen studioalbumi kiipesi Alankomaiden indie-levylistalle asti.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Metallimusiikki sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.