Metallimusiikki.net

AnomiA: Arkea, ei juhlaa.

  • Julkaistiin sunnuntaina 24.03.2013.
  • Luettu 3059 kertaa
  • Bändit:

Metallibändi AnomiA julkaisi raa’an kiusaamista kritisoivan musiikkivideon. Video on lohkaisu bändin ensimmäiseltä, pian julkaistavalta "Side Silmillä" -EP:ltä. AnomiA on suomenkielistä metallia soittava yhtye Ruokolahdelta. Yhtyeen viimeisin levyjulkaisu on sen järjestyksessä neljäs demo "Ei niin hyvää, ettei jotain pahaakin". Maaliskuun alussa ryhmä uutisoi seuraavan levynsä päätyneen Finnvoxille Mika Jussilan masteroitavaksi. EP:n miksasi Miitri Aaltonen. Äänite sisältää tämän musiikkivideoksi päätyneen biisin lisäksi neljä muuta suomeksi esitettyä kappaletta. Yhtye soittaa yleisön edessä seuraavan kerran 26.4. Helsingin Backstagella ja sen jälkeen 12.6. Kuopiossa Henry’s Pubin lavalla.

Uuden platan purkittaminen käynnistyi joulukuussa 2012. Lopputuloksena on AnomiAn ensimmäinen omakustanteinen EP. Bändistä lisää sen nettisivuilla osoitteessa www.anomiaband.com.

"Side Silmillä" -EP:n kappaleet:

  1. Oven tällä puolen
  2. Arkea, ei juhlaa
  3. Elefanttimarssi
  4. Tapaturma
  5. Joukkopaine

AnomiA on:

  • Henri Niiranen (laulu ja kitara)
  • Henri Helle (basso)
  • Juho Lehtinen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.