Beyond The Dream: You Are The Water

Julkaistaan 27.1.2010Beyond The Dreamin albumin "While The World Sleeps" kannessa näkyy mustavalkoinen ja sarjakuvamainen maalaus jonkinlaisesta keinusta, jonka keskellä kädetön ja jalaton mölliäinen kiikkuu. Kuvan yläosassa keskimmäisenä valkoisella värillä lukee albumin nim

Jyväskylän Beyond the Dream julkaisi ensimmäisen musiikkivideon 27. tammikuuta julkaistavalta “While The World Sleeps“ -albumilta. Video nimeltä “You Are The Water” löytyy tämän artikkelin lisäksi suoraan bändin nettisivuilta ja MySpace-profiilista. Musiikkivideon kuvasi ja ohjasi Anssi Korhonen ja käsikirjoitti yhtyeen laulaja Harri Kauppinen. Tämän Beyond the Dreamin uutukaisvideon lisäksi videoklipin toteuttanut jyväskyläläinen JesterFilms on luonut musiikkivideoita muillekin metallibändeille, joista tuoreimpaa saldoa edustaa Manzanalle ja For Selena and Sin -yhtyeelle toteutetut luomukset viime vuoden puolella.

Tämä lähes neljän minuutin mittainen videoklippi kuvattiin jossain vaiheessa viime vuoden joulukuuta. Musiikkivideoksi päätynyt biisi on ensimmäisiä lohkaisuja Beyond the Dreamin tulevalta studioalbumilta. Albumin ensimmäinen single julkaistiin 14.12.

Yhtye tullaan näkemään seuraavan kerran keikkalauteilla 29. päivä kuluvaa kuukautta, jolloin ryhmä marssii Jyväskylän Pub Katseen lavalle. Samoissa tiloissa Beyond the Dream nähdään myös 30. tammikuuta. Alkuvuoden varrella yhtye soittaa myös Salossa, Tampereella, Helsingissä, Porissa, Turussa ja Kokkolassa.

“While The World Sleeps” -albumin kappaleet:

  1. A Foreplay For The Wolves
  2. Your Spit As A Flower On The Tomb In Me
  3. You Are The Water
  4. Rotting Lovers, Withering Flowers
  5. Am I Awake?
  6. Red Rivers
  7. Don´t Fear The Sin
  8. The Hands On The Hearts Beating No More Into The Rhythm Of Our Love

Beyond The Dream on:

  • Harri Kauppinen (laulu)
  • Teemu Liekkala (kitarat)
  • Otto Närhi (kosketinsoittimet ja piano)
  • Petteri Kattainen (basso)
  • Ville Silvast (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 156 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusin tapahtuma

Uusia musiikkivideoita

Kaikkein luetuimpia julkaisuja

Kuuminta tällä viikolla