Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Burning Point: Fall Of Thy Kingdom

  • Julkaistiin maanantaina 17.12.2007.
  • Luettu 379 kertaa
  • Bändit:

Viisihenkisen Burning Point -bändin miespuoliset jäsenet seisovat rivissä mustaa taustaa vasten. Osalla miehistä yllään mustat vaatteet, osalla pitkät hiukset. Kitaristeilla ja basistilla soittimensa käsillä.Melodista power metallia

Oululainen metalliyhtye Burning Point julkaisi juuri "Fall of Thy Kingdom" -kappaleestaan tämän musiikkivideon. Bändi kertoo saaneensa faneiltaan useita kyselyitä liittyen tähän harvinaiseen musiikkivideoon, sillä sitä on soitettu vain Suomen televisiossa ennen sen nettiin laskemista. Tämä biisi kuullaan Burning Pointin debyyttialbumilla, vuonna 2001 LMP:n kautta julkaistulla "Salvation by Fire" -albumilla.

Yhtyeen uusin albumi on järjestyksessä sen kolmas, nimeltään "Burned Down the Enemy". Se julkaistiin aikaisemmin tämän vuoden puolella Metal Heaven Recordin kautta. Kiekon miksaussessios ottivat tapahtuakseen Tonebox-studiossa bändin kotikaupungissa Oulussa. Levyn äänittämisessä avusti tälläkin kertaa Kari "Kakke" Vähäkupus, joka avusti myös edellisten albumien luomisessa. "Burned Down the Enemy" masteroitiin helsinkiläisen Finnvox Studioiden syövereissä.

Bändin debyyttialbumilla kuullaan vierailevina muusikkoina kosketinsoittaja Pasi Hiltulaa ja Sape Huotaria, joka luovutti levylle taustalaulua.

"Salvation by Fire" -albumin kappaleet:

  1. The Burning Point (instrumentaalinen)
  2. Under The Dying Sun
  3. Lake Of Fire
  4. Fall Of Thy Kingdom
  5. Higher
  6. Black Star
  7. Stealer Of Light
  8. The One
  9. Signs Of Danger
  10. Salvation By Fire

Burning Point on:

  • Pete Ahonen (laulu ja kitara)
  • Pekka Kolivuori (kitara)
  • Jussi Ontero (kosketinsoittimet)
  • Jari Kaiponen (rummut)
  • Jukka Jokikokko (basso)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 70 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt