Kuva: Toni Härkönen
Children Of Bodom julkaisi muutamia päiviä sitten netissä musiikkivideon uuden "Blooddrunk"-albuminsa nimikkokappaleesta. Tämän videoleikkeen tuotannosta vastaa Katapult Filmproduktion. Video kuvattiin Saksan Berliinissä sijaitsevan entisen natsiparakin tiloissa, johon oli majoitettu myös neuvostoliittolaisia asevoimia ennen Saksan yhdistymistä.
"Blooddrunk"-albumi tullaan julkaisemaan Spinefarm Recordsin kautta 9. huhtikuuta digipak-versiona. Painoksen mukana tulee bonus-DVD, johon on ahdettu tämän musiikkivideon lisäksi 5.1. Surround Sound -teknologialla höystettyjä biisejä, sekä kuvagalleria. Digipakin CD:llä kuullaan cover-versio Stan Jonesin kappaleesta "Ghost Riders In The Sky".
Bändi julkaisi hiljattain MySpace-sivuillaan uuden kokonaisen kappaleen, nimeltään "Banned From Heaven", joka kuullaan yhtyeen tulevalla "Blooddrunk"-albumilla. Children Of Bodomin joukot tulevat julkaisemaan uuden pitkäsoittonsa Yhdysvalloissa 15. huhtikuuta Spinefarmin ja Fontana Internationalin toimesta. Suomeen kiekko rantautuu jo viikkoa aikaisemmin, mutta muissa Euroopan maissa uusimmasta COB-materiaalista päästään nauttimaan jo huhtikuun 7. päivä.
Helsinkiläinen COB kävi äänittämässä ja tuottamassa osittain uusimmat kappaleensa Mikko Karmilan kanssa Petrax- ja Finnvox-studioilla viime vuoden loka-joulukuun välisenä aikana. Kiekon lauluraidat nauhoitettiin Peter Tägtgrenin ohjaamana. Kosketinsoitinkuviot nauhoitettiin Janne Wirmanin soittamana Petraxissa loka-, marras- ja joulukuussa 2007. "Blooddrunk" miksattiin helsinkiläisen Finnvoxin laitoksessa Mikko Karmilan osaavien käsien toimesta. Mika Jussila taas masteroi albumin Finnvoxissa edellisen vuoden joulukuun aikana.
Bodomin lapset uutisoivat aikaisemmin kuluvan kuukauden puolella laittaneensa uuden kiekon ennakkomyyntiin. Samassa uutisessa yhtye kertoi aikovansa osallistua Iso-Britannian Download Festival -tapahtumaan, mitä vietetään aikavälillä 13.–15. kesäkuuta Doningtonissa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 282 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin children of bodom. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Ladattavissa mistä? Levy julkaistaan virallisesti vasta 9. huhtikuuta eikä kiekko ole vielä kuin vasta ennakkomyynnissä.
Oisikohan kurantti mahdollisesti tarkoittanut, että kyseinen levy on ladattavana wareista.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…
Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…