Bändi uutisoi syyskuun alussa joutuneensa perumaan kaavailemansa kiertueen Meksikossa, mutta perumisen syitä ei paljastettu suurelle y…" /> Dark Lunacy: Dolls. | Musiikkivideot | Metallimusiikki.net

Dark Lunacy: Dolls.

"Dramaattista Death Metallia"Dark Lunacyn 'Devoid'–albumin kansitaide, jossa vasemmassa yläkulmassa lukee yhtyeen nimi kaunokirjoituksella ja kullanvärisellä värillä. Taustalla repeytynyttä paperia, jonka päällä kaksi kuollutta lehteä. Paperin oikea yläkulma puuttuu ja sen alta

Erikoista death metallia italialaiselta Dark Lunacy (www.darklunacy.com). Tätä musiikkia voisi luonnehtia jopa sinfoniseksi death metalliksi! Biisi on erittäin hyvin rakennettu, mutta sen pituus (7+ minuuttia) on hieman liian pitkä kyetäkseen ylläpitämään kuuntelijan herpaantumatonta kiinnostusta niin kauan. “Dolls”-kappale kuullaan yhtyeen vuonna 2000 ilmestyneellä esikoisalbumilla, mikä on nimeltään “Devoid”. Kyseisen kiekon jälkeen bändiltä on ilmestynyt vielä pari pitkäsoittoa, joista tuoreempi on viime vuonna ulostunut “The Diarist”. Dark Lunacy koki mittavia muutoksia kokoonpanossaan hieman ennen albumin äänitystöiden päättymistä. Rumpali ja basisti erosivat yhtyeestä “The Diarist” -kiekon äänitystöiden jälkeen vedoten henkilökohtaisiin syihin. Korvaaviksi jäseniksi värvättiin Mary Ann ja Mathias, jotka astuivat remmiin elokuussa 2006. Miehistössä tapahtui vielä uusi käänne kuluvan vuoden elokuussa, jolloin Mathias erosi ja Imer palasi yhtyeeseen uudelleen, samoin kuin Baijkalkin, joka palasi takaisin rumpuja paukuttamaan. Mary Ann vaihtoi basson kitaraan.

Bändi uutisoi syyskuun alussa joutuneensa perumaan kaavailemansa kiertueen Meksikossa, mutta perumisen syitä ei paljastettu suurelle yleisölle. Ryhmän seuraava live-esiintyminen ottaa paikkansa historiassa 21. päivä kuluvaa kuukautta, jolloin Dark Lunacy musisoi kotimaassaan Tunnel-klubissa Reggio Emiliassa.

“Devoid”-albumin kappaleet:

  1. Dolls
  2. Stalingrad
  3. Forlorn
  4. Frozen memory
  5. Cold embrace
  6. December
  7. Devoid
  8. Varen’ka
  9. Time for decay
  10. Fall
  11. Take my cry

Dark Lunacy on:

  • Mike Lunacy (laulu)
  • Enomys (kitara)
  • Mary Ann (kitara)
  • Imer (basso)
  • Baijkal (rummut)

Yhtye perustettiin Italian Parmassa laulaja Miken ja kitaristi Enomysin toimesta vuonna 1997. Vasta vuoden 1999 aikoihin rumpali Baijkalin sekä basisti Harpadin harpattua joukon jatkoksi yhtye alkoi toimimaan täydellä höyryllä. Esikoisalbumi ilmestyikin jo vuonna 2000. Vuotta myöhemmin Harpad erosi ja hänet korvasi Imer. Vuonna 2003 ilmestyi uusi albumi, nimeltään “Forget Me Not”.

Ryhmä luonnehtii edustamansa metallimusiikin kuuluvan kategoriaan “Dramaattinen Death Metalli”. Musiikkiinsa yhtye hakee vaikutteita eri tyylilajeista, mutta goottilaiset tunnelmat ovat aina olleet voimakkaasti esillä. Biisejä sävyttää usein kolmen laulajan kuoro-osuudet ja jousikvartetti.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 157 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Dark Lunacy musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net