Dawn Of Demise: Extinction Seems Imminent.

Tanskalainen death metal -bändi Dawn Of Demise, joka julkaisi Euroopan alueella debyyttialbuminsa “Hate Takes Its Form“ tammikuussa 28. päivä Deepsend Recordsin kautta, julkaisi tämän 4,5 minuutin pituisen musiikkivideon kaksi päivää sitten. Kappale “Extinction Seems Imminent” sisältyy Dawn Of Demisen 26.9. julkaiseman EP-levyn “Lacerated” soittolistalle. Orkesterin debyyttialbumia bändi luonnehti alkuvuodesta sekoitukseksi yhdysvaltalaista death metal -soundia jota Suffocation tarjoili alkuvuosinaan, ja nykyhetken Aborted-yhtyeen annostelemaa metallimekkalaa. Dawn Of Demise hehkuttaa kiteyttävänsä biiseissään täydellisesti teknisen taituroinnin ja raskaan raaston.

Tanskalaisten metallimiesten uusi EP-levy laskettiin ennakkomyyntiin jo elokuun puolessa välissä. “Lacerated”-levy sisältää kaksi uutta biisiä, sekä liudan cover-versioita. Tämä musiikkivideo kappaleesta on “Lacerated”-kiekon avausraita. Levy on tarkoitus julkaista kuluvan kuukauden 26. päivä. Äänitteen soittolistalla kuultavaa antia on mahdollista annostella omatoimisesti DOD:in omien MySpace-sivujen välityksellä.

Bändi esiintyy seuraavan kerran yleisölle Danish Metal Awards -tapahtumassa Kööpenhaminassa. Tapahtumaa vietetään 15. marraskuuta. Paikalle raahautuu myös Carcass.

“Lacerated”-EP:n kappaleet:

  1. Extinction Seems Imminent
  2. Ridden With Disgust
  3. Infecting The Crypts (Suffocation-cover)
  4. Blinded By Fear (At The Gates -cover)
  5. Turned Inside Out (Obituary-cover)

Dawn of Demise on:

  • S. Jensen (laulu)
  • M. Sørensen (kitara)
  • B. Jensen (basso ja laulu)
  • K. Jensen (rummut)

Bändi nimeää musiikillisiksi vaikuttajikseen sellaisia murinakoplia kuin Suffocation, Pyrexia, Internal bleeding, Inveracity, Dying Fetus, Dehumanized, Abominable Putridity ja Morbid Angel, Nevermore sekä Meshuggah. Yhtye perustettiin vuoden 2003 loppuvaiheilla yllä listattujen bändien musiikin innoittamana. Dawn Of Demise on uransa aikana päässyt tekemään live-esiintymisiä mm. Suffocationin, Nilen, Six Feet Underin, Deiciden, Exoduksen, Psycropticin ja Yyrkoonin kanssa. Orkesteri äänitti debyyttialbuminsa “Hate Takes Its Form” ennen kuin ryhmällä oli tietoakaan levytyssopimuksen saamisesta. Kiekon kappaleet purkitettiin bändin kotikaupungissa Silkeborgissa sijaitsevassa studiossa. Se annettiin äänitysruljanssin jälkeen miksattavaksi ja masteroitavaksi Jacob Hansenin omistamaan studioon, jossa aikaisemmin ovat musiikkiaan muovailleet ainakin Aborted, Nightrage, Invocator ja Suomessakin hiljattain keikkaillut tanskalaisyhtye Volbeat. Ennen debyyttialbumiaan yhtye taltioi vuoden 2006 keväällä demolevyn “… And Blood Will Flow”.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 247 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Dawn Of Demise musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net