Metallimusiikki.net

Dimmu Borgir: Gateways.

  • Julkaistiin lauantaina 18.09.2010.
  • Luettu 3504 kertaa
  • Bändit:

"Abradahabra"-albumin etukannessa näkyy kylmänsininen piirros tai maalaus jonkinlaisesta etäisesti ihmistä muistuttavasta hahmosta, jolla sarvia päässä ja neljä paria silmiä. Hahmon alaleuka puuttuu. Kuvan yläosassa Dimmu Borgirin logo. Alaosassa lukee DiJulkaistaan 27.9.2010

Norjalainen sinfonista metallimusiikkia tekevä Dimmu Borgir laittoi aikaisemmin tällä viikolla nettiin nähtäväksi tämän “Gateways”-musiikkivideonsa. Vuoden visuaalisesti näyttävimpiin musiikkivideoihin kuuluva teos on Katapult Filmsin toteuttama ja Sandra Marschnerin ohjaama. Musiikkivideon epävirallinen versio laitettiin jo aikaisemmin syyskuussa nettiin, mutta virallisesti se ilmestyi tiistaina 14.9. Klipillä nähdään sekä kuullaan vierailevana naislaulajana Agnete Kjølsrudia. Kjølsrud on Djervin jäsen ja naisen musisointia on aikaisemmin kuultu myös Animal Alphassa. “Gateways” on uuden Dimmu Borgirin albumin singlelohkaisu. Biisin digitaalisen version voi hankkia esimerkiksi iTunesista. Albumi ilmestyy syyskuun 24. päivä Saksassa ja kolmea päivää myöhemmin muissa Euroopan maissa. Teos julkaistaan Nuclear Blast Recordsin kautta.

Abrahadabra“-albumin nimi on otettu Aleister Crowleyn rustaamasta kirjasta Liber AL vel Legis. Crowley kirjoitti kirjansa Egyptin Kairossa vuonna 1904. Sana abrahadabra tarkoittaa jotakin mitä luodaan samalla kun puhutaan. Albumin digitaalinen versio laitetaan ennakkotilattavaksi iTunesiin 28. syyskuuta. Albumin iTunes-versio sisältää digitaalisen kansilehtisen, “Gateways”-musiikkivideon ja bonuskappaleet “Gateways” (orkestraalinen versio) ja “The Demiurge Molecule” (orkestraalinen versio). Lisäksi jokin albumista ilmestyvä digipainos tullaan varustamaan “Dimmu Borgir” -nimisellä bonusraidalla.

Yhtye kauppaa Nuclear Blast Recordsin nettikaupassa amerikkalaiselle yleisölle myydään erikoista ammuslaatikkoon paketoitua painosta. Sen ennakkomyyntivaihe on jo käynnissä. Paketoinnissa käytettävää ammuskoteloa on käytetty aikaisemmin taistelutilanteessa. Dimmu Borgirin Silenoz, eli Sven Atle Kopperud, kertoi aikaisemmin antamassaan haastattelussa Ultimate Guitarille, että “Abrahadabra” on Dimmu Borgirin kokonaisin luomus tähän mennessä. Teos on yhtyeen levytysuralla jo yhdeksäs täyspitkä albumi.

“Abrahadabra”-albumin kappaleet:

  1. Xibir
  2. Born Treacherous
  3. Gateways
  4. Chess with the Abyss
  5. Ritualist
  6. The Demiurge Molecule
  7. A Jewel Traced Through Coal
  8. Renewal
  9. Endings and Continuations

Dimmu Borgir on:

  • Shagrath (laulu)
  • Silenoz (kitara)
  • Galder (kitara)
  • Geir Bratland (kosketinsoittimet)
  • Daray (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.