“Consign to the Oblivion”-albumin kappaleet: Hunab K’u(A New Age Dawns, Prologue) Dance of Fate Last Crusade(A New Age …" />
Kuva: Angelique van Woerkom
Alankomaalaisen naislaulajalla varustetun Epica (www.epica.nl) -bändin musiikkivideo “Quietus” edustaa bändin uran varhaisempaa tuotantoa, sillä kyseinen kappale kuultiin ensimmäisen kerran yhtyeen vuonna 2005 julkaisemalla “Consiqgn to the Oblivion” -albumilla. Tästä kappaleesta julkaistiin myös single-versio lokakuussa 2005.
Bändin musiikki on kohtalaisen samansuuntaista kuin After Forever -nimisellä yhtyeellä, mutta se selittynee sillä, että Epican kitaristi Mark Jansen soitti aikaisemmin samaa instrumenttia AF:in riveissä ennen siitä eroamistaan.
Tämä albumi on yhtyeen uran järjestyksessä toinen pitkäsoitto. Se julkaistiin vuoden 2005 huhtikuussa. Levyllä käy vierailemassa amerikkalaisen heavy-yhtiö Kamelotin laulaja Roy Khan, jonka lauluääntä kuullaan kappaleessa “Trois Vierges”.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 105 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin epica. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Epica musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!