Julkaistiin 20.4.2009
Italian metallibändi Lacuna Coil , joka on tällä hetkellä suorittamassa suurimittaista kiertuetta Pohjois-Amerikan alueella, julkaisi tämän musiikkivideon kappaleestaan "I Like It" vain muutamia tunteja sitten Internetissä. Eilen julkaistu video on kappaleesta, joka sisältyy bändin 20.4. julkaiseman studioalbumin "Shallow Life" soittolistalle. Syys-lokakuussa 2008 nauhoitettu albumi julkaistiin Euroopassa Century Media Recordsin kautta.
Tämän musiikkivideon ohjasi Kevin J. Custer, joka on ohjaajana toiminut aikaisemmin samoissa merkeissä Kingdom Of Sorrowin, Testamentin, Dopen, Madballin ja Overkillin ideoiden toteuttajan.
Lacuna Coilin musiikkivideo "I Like It" kuvattiin toukokuussa 2009. Musiikkivideo purkitettiin Yhdysvaltojen Kansasissa. Videon ohjannut ja editoinut Custer sai bändiltä, sekä levy-yhtiöltä, sellaisen toivomuksen, että tästä videosta haluttiin tehdä aikaisempia kokeilevampi ja luovempi. Custer niittaa ajatuksensa tästä videosta toteamalla periamerikkalaiseen vulgaariin tyyliin: I’m tellin ya… This one is gunna be the shit
.
Yhtye ryhtyy tänään lauantaina soittamaan keikkoja "American Spellbound Tour" -kiertueen nimissä. Kiertueen aikana Lacuna Coilin matkassa nähdään sellaisia bändejä kuin Kill Hannah, Seventh Void ja Dommin. Tämä on ensimmäinen italialaisbändin reissu USA:ssa pariin vuoteen. Bändin keulahahmona viihtyvä ja useiden lehtienkin kansilla naamavärkkiään ahkerasti näyttelevä Cristina Scabbia hehkuttaa hänen ja koko bändin olevan erittäin täpinöissään alkavan kiertueen takia. Scabbia uskoo kiertueen olevan yhtä juhlaa yöaikaan, kun uudet ja vanhat fanit saapuvat Lacuna Coilin keikoille häntä katsomaan. Kun keikkaputki Yhdysvaltojen maaperällä päättyy, yhtye siirtyy takaisin tänne Eurooppaan soittelemaan muutamissa kesäajan festivaaleissa, kuten 30. heinäkuuta Saksan Wackenissa järjestettävässä jokavuotisessa Wacken Open Airissa. Jälleen elokuun alussa bändin on tarkoitus käynnistää uusi live-esiintymisten ketju Yhdysvalloissa.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 250 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin lacuna coil. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…