Kappale EP-levyltä
Virolainen raskaan sarjan metallibändi Loits tarjoaa tällä "Haavad Uulitsal" -musiikkivideollaan kriittistä kantaa maanmiestensä kokemiin myllerryksiin lähihistoriassa. Tämä video esitettiin ensimmäistä kertaa Tallinnan Cinema Housen tiloissa kuluvan kuukauden alkupuoliskolla. Se sai sitäkin suurempaa huomiota kun musiikkivideota odottamatta ryhdyttiin esittämään useilla Viron televisiokanavilla. Musiikkivideon nimi, "Haavad Uulitsal", on suomeksi vapaasti käännettynä "Haavat Kaduilla". Sen ohjasi Liina Paakspuu.
Yhtyeen musiikkia voi luonnehtia militaristiseksi mustaksi metalliksi. Seuraavan kerran Loits mättää metallia 31. toukokuuta tallinnalaisen Paljassare Rock -tapahtuman lavalla kello 20 pintaan.
Loits avasi viikko sitten musiikkivideokilpailun suurelle yleisölle. Loits toivoo kotikuvaajien ottavan jonkin Loitsin luoman singlen ja tekevän sen kappaleesta musiikkivideo. Bändi ei aseta rajoituksia luovuudelle tai taiteelliselle tyylille — kappaletta saa istuttaa minkälaiseen elävään kuvaan ohjaaja haluaakin. Kuka tahansa voi osallistua kilpailuun. Bändi jopa kertoo voivansa tarvittaessa antaa neuvoja musiikkivideon luojalle. Loits valitsee videoiden joukosta voittavan teoksen. Voittajan luoma musiikkivideo päätyy bändin tulevalle DVD-julkaisulle — DVD ilmestyy 5.9.2008. Suuren näkyvyyden lisäksi musiikkivideokisan voittaneen tekeleen tehnyt taho tulee saamaan noin 160 euron arvoisen lahjakortin Lasering-musiikkikauppaan ja hän saa myös kymmenen kappaletta uudesta DVD-levystä. Kilpailu päättyy toukokuun lopussa. Voittajan nimi paljastetaan bändin nettisivuilla kesäkuun toisena päivänä.
Tämä äärimmäisen näyttävä musiikkivideo tehtiin viime vuoden aikana julkaistulta EP-levyltä "Mustad laulud" löytyvästä kappaleesta. EP on kylkiäinen vuonna 2007 ilmestyneelle "Must album" -albumille, jonka rajoitetun erikoispainoksen mukana se tuli. EP sisältää neljä kappaletta ja valokuvia ja videokuvaa "Must album" -kiekon luomisesta.
Musiikkivideon ohjannut Liina Paakspuu kertoo videon ideana olleen pyrkimys saada tuotua esiin bändin syvin olemus. Se ei kuitenkaan ole pelkkä pintapuolinen raapaisu, jossa bändi koikkelehtii kameran edessä, vaan monitasoinen visio Viron kansasta ja sen kohtalosta, elämästä, kuolemasta, sodista. Visuaalisesti ohjaaja pyrki esittämään asiat selkeästi ja mutkittelematta.
Bändin tuorein albumi, viime vuonna keväällä ilmestynyt "Must Album", sai Viron Estonian Music Awardsissa nimityksen kategoriaan "Metal/Punk Artist". Tapahtuma järjestettiin aikaisemmin kuluvan kuukauden puolella Pärnun konserttitalossa. Loits esiintyi gaalassa. Tapahtuma televisioitiin maan kanavalla TV3.
Loits aloitti toimintansa pakanahenkisenä black metal -pumppuna vuonna 1996. Sen musiikkia on aikojen saatossa verrattu Enslavedin tyyliin.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 360 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin loits. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Pohjalainen Trespassenger julkaisi YouTubessa tämän humoristisen Danny-tyyliin toteutetun musiikkivideonsa viime tiistaina. Ainakin vuosikymmenen ajan toiminut Trespassenger kerto…
Nummirockin ohjelma on valmis! Sinetin kattaukselle lyövät Voice of Finlandista tuttu Mikko Herranen sekä Ghoul Patrol. Lavajuontajana nähdään tänäkin vuonna metalliväelle tuttu mo…
Norjalainen heviyhtyee Chrome Division , joka tunnetaan parhaiten kitaristinsa Shagrathin ansiosta, uutisoi päivittävänsä kokoonpanoaan pistämällä bassokitaristinsa Burn Lunan ja k…
H&R Production uutisoi kesäkuun lopussa järjestettävästä Battleship of Pain -bändikilpailusta. Bändikilpailu järjestetään osoitteessa www.hitlantis.com, jossa siihen voi ilmoittaut…
Liekkirock valloittaa Pohjois-Savon 25.–26.5.2012, kun Leppävirta täyttyy Suomen kärkiartisteista. Tämä festivaali järjestetään Viihdekeskus Tulenliekissä, upeissa sisä- ja ulkotil…
Hammer Open Air Metal Festival sai valmiiksi päiväkohtaiset esiintyjälistat. Vuoden 2012 festivaali koetaan perjantaina 20. ja lauantaina 21. heinäkuuta Liedossa, osoitteessa Manni…
Japanilainen Coffins kiertää tällä viikolla Suomessa neljän keikan voimin. Keskiviikkona Turun Klubilta alkava kiertue kulkee Turun (Klubi-Ilta), Tampereen (Klubi) sekä Oulun (Nucl…
Viidettätoista kertaa vietettävän Suomen suurimman metallifestivaalin, Tuska Open Air Metal Festivaalin, kesän 2012 ohjelma on nyt valmis. Viimeinen niitti arkkuun on kotimainen, ä…
Saksan Tankard suunnittelee juhlistavansa kolmen vuosikymmenen pituista uraansa tuomalla heinäkuun lopussa kuunneltavaksi juhla-albumin "A Girl Called Cerveza". Sen kansitaide kom…
Naisvokalistia käyttävä kanadalaisyhtye The Agonist julkaisee kolmannen studioalbuminsa 4.6. Euroopassa ja päivää myöhemmin Pohjois-Amerikan alueella. Melodista death metallia sisä…
Thrash ja death metallia takova Dew-Scented paljasti maanantaina uudistuneen kokoonpanonsa ja sen voimin nauhoitetun "Icarus"-albuminsa. Se julkaistaan heinäkuun lopussa eri puoli…
Yhdysvaltalainen heviyhtye Omen julkaisee Pure Steel Recordsin ja DSN Musicin avulla "Hammer Damage" -albumin kesäkuun loppuvaiheilla. Se on tämän vuonna 1983 perustetun bändin 11.…