Voita "Blooddrunk"-albumi!

Manifest: Chemical Solution.

Manifestin neljä miestä seisoo spreijatun ja töhrityn tiiliskiviseinän edustalla ulkoilmassa. Vasemmassa laidassa seisovalla miehellä pitkät rastat, yhdellä pitkä heviletti ja kahdella oikeanpuoleisella lyhyet hiukset. Arkivaatteet jokaisella. Kuva: Tom Wahl

Norjalaisen thrash metallia tulittavan Manifest (www.manifestmetal.com) -yhtyeen uusi musiikkivideo kappaleesta “Chemical Solution” on kolmen minuutin ajan kestävä murikka. Se on yksitoikkoinen ja yllätyksetön. Tavallinen. Keskiverto. Biisi joka tapauksessa sisältyy bändin tuoreimman studioalbumin, nimeltään “Hedonism”, biisilistalle. Levynsä bändi julkaisi viime vuoden joulukuussa ensimmäisellä viikolla Morningstar Recordsin kautta. Kiekko on seuraaja Manifestin kolme vuotta sitten valmistuneelle ja ilmestyneelle “Half Past Violence” -albumille. “Hedonism” äänitettiin tuottaja Knut “Fug” Prytzin seurassa Spiren Studion tiloissa.

Manifestin musiikkia manifestoinut Morningstar Records on Norjan Trondheimissa maleksiva levy-yhtiö, jonka perustajajoukkoihin kuuluu sellaisia metalliryhmiä kuin Satyricon, Necrophagia, Keep Of Kalessin, Chton, Manes ja Max Midnight.

Tämän musiikkivideon kuvamateriaali purkitettiin männävuoden joulukuussa “Hedonism”-albumin julkaisukeikalta. Keikkataltiointi katosi bändin mukaan afterpartyn yhteydessä, mutta bändin eräs jäsen onnistui löytämään kadonneen materiaalin ja luovutti sen musiikkivideoksi muokattavaksi.

“Hedonism” on Manifestin järjestyksessä toinen levy. Yhtye hehkuttaa sen olevan modernia metallia käsittävä kiekko, johon on ympätty elementtejä progressiivisestakin metallista. Levynsä yhtye julkaisi 3. joulukuuta. Eurooppaan kiekko levisi kuitenkin vasta 11. helmikuuta 2008 Plastic Head Distributionin välityksellä.

“Hedonism”-albumin kappaleet:

  1. Chemical Solution
  2. Unrelenting
  3. Machinery Of Violence
  4. Swine
  5. Cursed To Prevail
  6. Hydroplaning
  7. My Equilibrium
  8. Breaking ‘Em In
  9. Cynical Perception

Manifest esiintyy:

  • 30. toukokuuta 2008: Fosen Rock Festival (Fosen, Norja)
  • 31. toukokuuta 2008: Studenten (Steinkjer, Norja)
  • 6. kesäkuuta 2008: Trondheim Jazz Festival (Trondheim, Norja)
  • 27. kesäkuuta 2008: Seb’s Hotel (Hamar, Norja)
  • 28. kesäkuuta 2008: Nordre Odalen Rock Festival (Nord-Odal, Norja)
  • 16. elokuuta 2008: Metal Rock Fest (Lillehammer, Norja)

Manifest on:

  • Stian Leknes (laulu)
  • Ole Marius Larmerud (kitarat)
  • Alessandro Elide (rummut)
  • Kenneth Einarsen (basso)

Manifest kertoo olevansa kokenut livebändi, joka on tehnyt satakunta esiitnymistä uransa aikana. Se on keikkaillut Entombedin kyljessä ja esiintynyt aikojen saatossa ainakin Wackenissa, Infernossa, Hole in the Skyssa, Moshfestissa ja Eat the Rich -tapahtuman lavalla.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2370 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 187 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Metallismiehelle suositellaan:
  • Hommaile modernisti musiikkia netistä, Aina Musakaupasta.
  • CDON tarjoaa aimo annoksen metallimusiikkia toimitettuna kotiovellekin.
  • Tilaa lukemista, kuten Inferno, Rytmi, Rumba tai Episodi Popmediasta.
  • JoyBootsin katalogista löytyy kotiovelle asti toimitettuna vähän tavanomaista tylymmät maiharit.

Gootti.net