Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Masquerage: Moonlight Time

  • Julkaistiin lauantaina 25.07.2009.
  • Luettu 738 kertaa
  • Bändit:

Bändikuva Masqueragen joukoista. Kuvassa viisi muusikkoa, joilla pääosin mustaa vaatetta yllään ja osalla kitarat ja bassokitarat mukana. He seisovat nurmikolla vehreän puuston edustalla.Kuva: Marika Lahdenperä

Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva Masquerage julkaisi tämän musiikkivideonsa biisistään "Moonlight Time" Internetissä kesäkuun puolen välin tienoilla. Musiikkivideo laskettiin YouTuben lisäksi ladattavaksi myös Masqueragen virallisille nettisivuille RAR-paketissa, joka sisältää myös saman kappaleen audiotiedoston ja bändikuvia. Hieman yli neljän minuutin pituinen musiikkivideo on Aku Rahkosen kirjoittama, kuvaama ja ohjaama. Videoksi päätynyt biisi on samalla Masqueragen toukokuussa 2008 julkaiseman studioalbumin nimi. Yhtyeen uran järjestyksessä toinen pitkäsoitto nauhoitettiin talvella 2007–2008 ja se sisältää yhdeksän biisiä. Levy on seuraaja vuonna 2006 ilmestyneelle debyyttialbumille "Work-Holic-Fool".

Bändin tuotantoon voi tutustua siirtymällä osoitteesta www.myspace.com/masquerage löytyville Masqueragen MySpace-sivuille.

"Moonlight Time" -albumin kappaleet:

  1. We Will Never Learn
  2. Moonlight Time
  3. I Don’t Believe In You
  4. Doctors Order
  5. Retired Monster
  6. The Helpers
  7. Better Liar
  8. Silver Wings
  9. Everlasting Good Luck

Kitaristi Jukka Viitasaari päätti huhtikuun alussa siirtyä takavasemmalle ja jatkaa musiikin parissa toimimista esimerkiksi bändiprojektissaan Confusionissa. Viitasaari toimi bändin kitaristin virassa vuodesta 2004 saakka. Bändiin värvättiin uudeksi kakkoskitaristiksi Kari Lavila huhtikuun lopussa. Lavila soittaa samaa instrumenttia myös Spiritus Mortiksen leirissä. Huhtikuussa Masquerage tiedotti myös luovansa nyt uusia biisejä seuraavaa äänitettä varten. Masquerage etsii myös levy-yhtiötä tuekseen.

Masquerage on:

  • Kimmo Perämäki (laulu ja kitara)
  • Kari Lavila (kitara)
  • Mikael Kontolampi (basso)
  • Mika Maunus (kosketinsoittimet)
  • Marko Ylä-Häkkinen (rummut)

Yhtye perustettiin noin 11 vuotta sitten kitaristi-laulaja Kimmo Perämäen ja rumpali Marko Ylä-Häkkisen toimesta. Ensimmäisen demonsa bändi nauhoitti vuonna 1999 kosketinsoittaja Mika Maunuksen liityttyä ryhmään, joka käytti itsestään noihin aikoihin nimeä Unchained. Nykyisen nimensä miehistö otti käyttöön uuden vuosituhannen saavuttua ja basisti Mika Kontolammen liityttyä joukon jatkoksi.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 188 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt