Kuva: Ville Juurikkala
Suomalais-ruotsalainen sinfonista power metallia soittava Nightwish julkaisi aivan äskettäin netissä uuden musiikkivideon. Nyt oli vuorossa "The Islander", joka on kappale bändin tuoreimmalta studioalbumilta, Emma-palkintojakin kahmineelta, mikä tottelee nimeä "Dark Passion Play". Tämän musiikkivideon Yötoiveen poppoo kävi kuvaamassa viime vuoden syksyllä Rovaniemellä. Sen ohjaajana toimi Stobe Harju. Video koki ensiesiintymisen suuren yleisön edessä maanantaina 14. päivä kuluvaa kuukautta Suomen MTV-musiikkikanavalla, jossa lähetettiin "Spanking New" -lähetys. "The Islander" on musiikkivideon lisäksi bändin toukokuussa 21. päivä julkaiseman uuden singlen nimi. Single sisältää nimikkobiisin lisäksi pari muutakin kappaletta, sekä tietysti tämän nimenomaisen musiikkivideon, mutta myös videoklipin kappaleesta "Bye Bye Beautiful".
"The Islander" -single laskettiin ennakkomyytäväksi kiteeläisen Nightwishin oman nettikaupan välityksellä jo viime viikon puolella. Ennakkomyytävänä on peräti neljä (4) toisistaan poikkeavaa versiota samasta singlestä.
Tämä musiikkivideo on viiden minuutin ajan kestävä akustinen kappale, jonka graafinen animaatiototeutus on vallan mahtavaa katseltavaa. Siinä sekoitellaan ahkerasti fantasiamaailman ja menneiden aikojen elementtejä toisiinsa.
Nightwishin mukaansa tenhoavalla musiikilla on ollut vaikutusta useisiin metallibändeihin, jotka näinäkin päivinä toimivat, kuten Epican laulaja Simone Simonsiin. Kyseisestä naisesta povattiin aikoinaan Nightwishin uutta vokalistia sen jälkeen kun Tarja Turunen oli erotettu. Simone Simons on kommentoinut, että hän aloitti musiikin laulamisen juuri Nightwishin innoittamana. Entinen Visions of Atlantis -bändin laulajatar Nicole Bogner on myös kertonut ex-bändinsä esikoisalbumiin vaikuttaneen suomalaisen Nightwish-yhtyeen tyyli.
"Dark Passion Play" -albumilta irroitettu neljäs single on "Bye Bye Beautiful". Se ilmestyi kahtena eri versiona 15. helmikuuta. Viikkoa tämän julkaisun jälkeen bändi kertoi aikovansa tuoda vielä yhden uuden singlen — "The Islander" -nimisen.
Tuleva kiertue, johon Nightwish lähtee mukaan uuden vokalistinsa turvin, tulee bändin perustajajäsen Tuomas Holopaisen mukaan olemaan Nightwishin uran pitkäaikaisin. Se kestää noin kaksi ja puoli vuotta.
Nightwishin tiimi paljasti hiljattain aikovansa tehdä muhkean Yhdysvaltojen-kiertueen kotimaisen power metallia soittavan Sonata Arctican seurassa. Bändit risteilevät Amerikan ihmemaassa tämän vuoden syksyllä. Kiertueen keikkaliput on laskettu paikallisen yleisön ostettavaksi.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 261 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin nightwish. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Moi, tulee virhesanoma “We’re sorry, this video is no longer available”… Video ei siis näy…
Ahaa. Siinä oli jo nyt jostain kumman syystä päätetty vaihtaa tuo videon osoite. No mutta nyt on päivitetty! Klippi toimii taas. Hyvä kun ilmoitit.
Sittenhän pääsen osallistumaan siihen Children Of Bodom-skabaan tässä samalla näitä kirjoitellessani =)
Kiitoksia myös sinnekkinpäin…
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…