Product of Rage perustettiin Laukaalla vuonna 2001. Uransa aikana se on ehtinyt tekemään ainakin demo-julkaisuja, mutta varsinaista al…" /> Product of Rage: Closure. | Musiikkivideot | Metallimusiikki.net

Product of Rage: Closure.

Mustavalkoinen valokuva Product Of Rage -yhtyeen laulajasta, joka etualalla pitää mikrofonia avoimen suun edessä, ja taaempana näkyvästä kosketinsoittajasta, jolla on musta paita ja kaulassa riipus tai koru.Kotimainen, Jyväskylästä saapuva Product Of Rage on metalliryhmä, joka siirtyi tauolle 12. päivä kuluvaa kuukautta. Bändin jäsenillä on muita musiikkiprojekteja, jotka vievät aikaa PoR:in suunnalta. Tämä musiikkivideo kappaleesta “Closure” on Teemu Liakkalan (kitara) ja Ristomatti Rinteen (basso) kirjoittamasta biisistä, jonka sanoitti bändin laulaja, Lauri Korhonen.

Yhtye nimeää Mikseri.net-sivuillaan vaikuttajikseen mm. The Hauntedin, Soilworkin, In Flamesin ja Panteran.

Product of Rage perustettiin Laukaalla vuonna 2001. Uransa aikana se on ehtinyt tekemään ainakin demo-julkaisuja, mutta varsinaista albumia ei ole ilmeisesti julkaistu. PoR on uransa aikana soittanut mm. Ääni ja Vimma 03 -tapahtumassa ja v. 2001 Sararock-festareilla Laukaassa.

Tämä “Closure”-niminen biisi kuullaan yhtyeen vuonna 2005 julkaisemalla “Myphenomenon”-demolla, jonka soittolistalta löytyy lisäksi ainakin sellaiset kappaleet kuin “StopTurnGo”, “Follow On” ja “Myphenomenon”.

Product Of Rage on:

  • Lauri Korhonen (laulu)
  • Lari Hiekkataipale (kitara)
  • Teemu Liekkala (kitara)
  • Ristomatti Rinne (basso)
  • Janne Niskanen (syntikka)
  • Ville Sivonen (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 85 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Haluatko tämänlaista musiikkia?

Jos kyllä, löydät yhtyeen Product Of Rage musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallifoorumi

  • Esittele ja kerro itsestäsi...
    Jospas sitten esittäydyn: Olen 32 v. perheellinen naisimmeinen täältä itä-rajan tuntumasta. Mi…
  • Pukeutuminen?
    Muhun kans kolahtaa tuo 40/50-lukujen pin up tyyli, mutta se ei aina esiinny pukeutumisessani niin s…
  • Metalli-miittiä Helsingin seudulle !!!!
    Kyllähän sitä täältä tulisi, ellei olisi niin kallista. Helsingissä tulee käytyä vain paris…
  • Lapsen nimeksi Metallica!
    Lainaus: PinkLady666 Imapled Nazarene.. Saattaahan se tuokin päivä vielä koittaa, mutta toivotta…
  • FMF seinäjoki
    Aika synkkää! Shining ja Forgotten Tomb ovat ainakin minulle melko tuttuja yhtyeitä vaikka eivät…

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet

Metallimusiikki.net tukee
  • INDIEvartti — give us a break

Gootti.net