Shmely on:< em>Shmel’(laulu, basso, musiikki ja sanoitukset)< em>Lyos(laulu ja musiikki)< em>Basilio(kitarat)< em>Martyn(rummut)< …" />

Folk- ja goottimetallin vaikutteita musiikissaan käyttävä Shmely (www.shmely.ru) -nimiseltä bändiltä. Kyseessä on venäläisen bändin omalla kielellään laulama hidastempoinen biisi kappaleesta “Idi”. Tunnelmallinen kappale, jota omalaatuinen videoleike täydentää mainiosti. Tutustumisen arvoinen biisi, josta tosin ei ole tarjolla kovinkaan paljon informaatiota netin synkimmissäkään syövereissä.
Yhtye on uransa aikana julkaissut runsaasti albumeja. Bändiltä ilmestyi viime vuonna live-albumi nimeltään “I’ll Return to You”. Levy sisältää muutamia varhaisimpia Shmelyn taltioimia biisejä, sekä pari uuttakin kappaletta. Bonuksensa kuullaan yhtyeen keulahahmo Shmel’in sekä Lyosin ja A. Watersin sivuprojekti Dramaturgiyan biisejä.
Bändi perustettiin Shmel’in ja Lyosin toimesta. Kesällä 2003 yhtyeen kitaristiksi värväytyi Basilio, sekä rumpaliksi Martyn (aka. “Dancer”), jotka molemmat soittavat ryhmässä näinäkin päivinä.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 49 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin shmely. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen Shmely musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!