Julkaistaan 9.11.2009
Melodista kuolonmetallia kilkattava Sonic Syndicate antoi neliminuuttisen musiikkivideonsa kappaleeseen "Burn This City" ruotsalaisen Patric Ullauksen ohjattavaksi. Ullaeus on aikaisemmin tehnyt musiikkivideoita italialaiselle Lacuna Coilille ja norjalaiselle Dimmu Borgirille. Tämä videoklippi on ensimmäinen Sonic Syndicaten biisi, jossa kuullaan bändin tuoreinta täydennysmiestä, 23-vuotiasta brittilaulaja Nathan James Biggsiä. Ruotsalaisbändi nauhoitti kyseisen kappaleen lisäksi hiljattain ymös toisen biisin Ruotsin Ludvikan seudulla sijaitsevassa Abyssin studiossa. Kappale "Burn This City" on bändin puheiden mukaan kahdesta uudesta kappaleesta se, joka menestynnee kaupallisesti parhaiten ja joka saattaa sopia radiosoittoonkin.
Sonic Syndicate nauhoitti "Burn This City" -kappaleen lisäksi Abyssin uumenissa biisin "Rebellion In Nightmare Land", jota kitaristi Roger Sjunesson luonnehtii nopeatempoiseksi viisuksi — viisuksi, joka miellyttää bändin pitkäaikaisia faneja. Molemmat uudet kappaleet päätyvät marraskuun 9. päivä julkaistavalle EP-levylle "The Rebellion Pack". Levy aiotaan julkaista käsikynkässä Sonic Syndicaten tällä hetkellä tuoreimman studioalbumin kanssa. SS-miesten uusin albumi on edellisen vuoden syyskuussa julkaistu "Love And Other Disasters", joka rynni ilmestyttyän Ruotsin albumilistalla 15. sijalle.
Uuden EP-levyn kansitaiteen toteutti Gustavo Savez. Hän saattaa toteuttaa myös vastaavanlaista näyttävää grafiikkaa metallimiesten huhti-toukokuussa julkaistavalle seuraavalle albumille. Sonic Syndicate ei ole vielä kertonut seuraavan pitkäsoittonsa nimeä. Se julkaistaan Nuclear Blastin kautta, kuten yhtyeen edellisetkin äänitteet.
Bändiin hiljattain napattu Biggs on korvaava suunsoittaja Roland Johanssonin päätettyä maaliskuussa erota ryhmästä henkilökohtaisten syiden takia. Johansson oli vastuussa puhtaista lauluosuuksista. Vuodesta 2000 toiminut Richard Sjunnesson jatkaa normaaliin tapaan murinaosuuksien mylvimistä.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 204 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin sonic syndicate. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Swallow the Sun on julkaissut toinen toistaan mahtavampia levyjä. Tuntuu, että levy levyltä on pistetty paremmaksi, ja aina uudesta levystä puhuttaessa hirvittää voiko sen hetken u…
Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…
Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…
Monikansallinen metallibändi Temple of the Black Moon, jonka remmiin kuuluu Cradle Of Filthin, God Seedin, Anthraxin, Gorgorothin ja muiden entisiä sekä nykyisiä jäseniä, tulee jul…
Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…
Ystävänpäivänä 14. helmikuuta 2012 vietetään Suomen rock-klubien liiton perustamaa valtakunnallista keikkapäivää. Suomalaisen elävän musiikin kunniaksi käyntiin potkaistu juhlapäiv…
Folk metallia tekevä Korpiklaani julkaisi tulevan, järjestyksessä jo kahdeksannen, albuminsa ensimmäiseksi singleksi kappaleen "Metsälle". Yhtye käytti sitä myös Eurovision-lauluk…
H&R Productions julkaisi 27.1.2012 uuden Android-alustalle suunnitellun, käyttäjilleen ilmaisen sovelluksen, jolla voi streamata yhtyeiden tuotantoa sekä ääni- että videomuodossa.…
Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…
Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…
Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…
Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…