Bändi valmistautuu julkaisemaan ensi vuoden puolella, 16. tammikuuta, ensimmäisen livealbuminsa. Kiekon nimi on“Hollywood Kills&…" />
Suomalainen goottimetallia soittava The 69 Eyes (www.69eyes.com) sävähdytti aikoinaan tällä musiikkivideollaan, joka kuullaan ryhmän uran järjestyksessä kuudennella pitkäsoitolla. Levyn nimi on “Paris Kills”. Se ilmestyi vuonna 2002. Tämä “Dance d’Amour” on kyseisen kiekon soittolistalla n:o 2. Video on neljän minuutin pituinen rokkaava veisu, joka bändille ominaiseen tapaan on sävytetty hyvin tummilla väreillä.
“Paris Kills” viipyi aikoinaan Suomen albumilistan kärkisijalla useiden viikkojen ajan. Se myi kultaa kuukaudessa, kesäkuussa 2002.
Bändi valmistautuu julkaisemaan ensi vuoden puolella, 16. tammikuuta, ensimmäisen livealbuminsa. Kiekon nimi on “Hollywood Kills — Live At The Whisky A Go Go”. Albumi on tarkoitus julkaista Virgin Finlandin kautta. Julkaisun soittolistalta löytyy 17 kappaletta, joista ensimmäinen on amerikkalaisen viihdetaiteilija Bam Margeran lausuma intro.
Yhtye perustettiin Helsingissä 1980-luvun viime hetkien aikana. Viime vuosikymmenen puolella bändi alkoi käyttämään musiikissaan aikaisempaa voimakkaammin goottirockin ja -metallin vaikutteita. The 69 Eyes kutsuu itseään Helsingin vampyyreiksi.
Metallimusiikki.net-sivuston Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 122 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin the 69 eyes. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Jos kyllä, löydät yhtyeen The 69 Eyes musiikkia musiikkiputiikki CDON.comin digitaaliselta hyllyltä.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!