Metallimiehelle järeitä maihareita.

The Psyke Project: I Get Paralyzed.

Video uusimmalta albumiltaThe Psyke Project -bändin viisi jäsentä seisoo rivissä vitivalkoista taustaa vasten. Miehillä arkivaatteet yllään. Kaikilla lyhyt letti tai kalju pää. Keskimmäisellä valkoinen lyhythihainen kauluspaita, muilla tummempaa vaatetusta yllään.

The Psyke Project (www.thepsykeproject.dk) on kööpenhaminalainen metalcorea/metallia soittava nelikko, joka julkaisi uudelta “Apnea”-albumiltaan, joka on bändin järjestyksessä kolmas, tämän musiikkivideon kappaleestaan “I Get Paralyzed”. Video on kaoottinen, mutta tyylikkäällä tavalla sellainen.

Yhtye tulee julkaisemaan “Apnea”-albuminsa Lifeforce Recordsin kautta, jonka kanssa se solmi levytyssopimuksen pari päivää sitten, 30. kesäkuuta täällä Euroopassa. Pohjoisessa Amerikassa levy ilmestyy heinäkuussa 8. päivä. Albumin tuottajana toimi Tue Madsen. Kyseinen tuottaja on tehnyt samoja töitä lukuisille muillekin tanskalaisille metallibändeille, kuten Mnemicille ja Raunchylle.

The Psyke Project kertoo uuden albuminsa demonstroivan laajenevaa ja kehittyvää musiikillista tyyliään. Levyn biisit ovat yhtyeen mukaan uniikki lähestymistapa metallimusiikkiin ja hardcoreen. Tämä väite on saanut kannatusta mm. vuosittain järjestettävän Danish Music Awards -kilpailun taholla, joka nimitti “Apnea”-albumin “Hard Rock” -sarjaan. Järjestyksessä 40. Danish Music Awards tullaan järjestämään huomenna lauantaina Kööpenhaminan Tivolissa. Se lähetetään suorana MySpace-yhteisössä.

Bändin rumpali, Rasmus Sejersen, kertoo olevansa hyvin tyytyväinen voidessaan paljastaa The Psyke Projectin saaneen maailmanlaajuisen levytyssopimuksen tunnetun ja kunnioitetun metallimusiikkiin erikoistuneen Lifeforce Recordsin kanssa. Rumpali kertoo yhtyeen jäsenten kuunnelleen tämän levy-yhtiön edustamia bändejä jo lapsuusiästä lähtien, joten he ovat tyytyväisiä saadessaan kuulua levymerkin bändiperheeseen. Lifeforcen antamassa lausunnossa levy-yhtiö kertoo vastavuoroisesti olevansa ylpeä saadessaan kiinnittää TPP.n bändirosteriinsa.

“Apnea”-albumin kappaleet:

  1. The Voice of Commandment
  2. I Get Paralyzed
  3. Panic
  4. Creating Landscapes
  5. Physical Romance
  6. Dedication
  7. Love Shown in a Handful of Dirt
  8. Poems Written By Kings
  9. Jugganata
  10. Not In My Time

The Psyke Project on:

  • Martin (laulu)
  • Jeppe (basso ja laulu)
  • Mikkel (kitara)
  • Rasmus (rummut)

Bändi perustettiin Kööpenhaminassa seitsemän vuotta sitten. Sen tavoitteena on pyrkiä soittaa sellaista musiikkia, jossa sulatetaan sekaisin synkkää ja brutaalia musiikkia. Tavoitteena on luoda intensiivistä kaoottista äänimaailmaa, mihin on yhdistelty raskaita riffejä ja eeppisiä välisoittoja.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.net:in Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Hän on julkaissut tällä sivustolla yhteensä 2482 kirjoitusta. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 222 sanaa ja satut selaamaan juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Metallismiehelle suositellaan:
  • Hommaile modernisti musiikkia netistä, Aina Musakaupasta.
  • CDON tarjoaa aimo annoksen metallimusiikkia toimitettuna kotiovellekin.
  • Tilaa lukemista, kuten Inferno, Rytmi, Rumba tai Episodi Popmediasta.
  • JoyBootsin katalogista löytyy kotiovelle asti toimitettuna vähän tavanomaista tylymmät maiharit.

Kommentit

Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

Metallimusiikki.net — Sitä itseään jo vuodesta 2006

Ajankohtaista

Uusia musiikkivideoita

Syötteet


Gootti.net