Julkaistiin 17.9.2010
Ruotsalainen Therion lohkaisi musiikkivideon viimeisimmältä "Sitra Ahra" -albumiltaan. Musiikkivideoksi päätyi kappale "Kali Yuga III", joka tunnetaan myös nimellä "Kali Yuga Part 3: Autumn of the Aeons". Varsinainen studioalbumi ilmestyi syyskuussa täällä Euroopassa ja lokakuussa Pohjois-Amerikan markkinoilla. Therionin järjestyksessä 14. pitkäsoitto on seuraaja vuoden 2007 "Gothic Kabbalah" -levylle. Ohessa näkyvä kansitaide uudelle albumille on Thomas Ewerhardin toteuttama. Ewerhard on uransa varrella visualisoinut useimpia Therionin levyjä. Progemetallia ja kokeellista metallimättöä edustava "Kali Yuga III" on 3,5 minuutin pituinen klippi.
Tämän musiikkivideon teema liittynee hindulaisuudessa esiintyvään pimeyden aikakauteen. Hindulaisten mukaan maailma kulkee rinkiä erilaisten aikakausien jaksoissa, joista yksi on Kali Yuga ja muut kolme ovat Satya Yuga, Treta Yuga ja Dvapara Yuga.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 84 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin therion. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Amberian Dawn tiedottaa 17. kesäkuuta julkaistavan kokoelma-albumi "Re-Evolution". Platta on ennakkotilattavissa Levykauppa Äxästä. Singlebiisi "Kokko — Eagle of Fire" löytyy jo d…
Ruotsalainen black metal -yhtye Watain aloittaa elokuun jälkimmäisellä puoliskolla "The Wild Hunt" -nimisen maailmankiertueen kotikaupungistaan Uppsalasta. Kiertue kantaa samaa ni…
Lokakuussa 2012 Nightwishin keikkakokoonpanossa laulajaksi nimitetty Floor Jansen tähdittää myös elokuussa 2013 ilmestyvän Revamp-albumin kansitaidetta. Albumi ilmestyy Nuclear Bla…
Yhdysvaltalainen Dream Theater tiedottaa 24. syyskuuta julkaistavan uusi bändin seuraava lev, studioalbumi, joka sekin on nimeltään "Dream Theater". Bändi kertoi torstaina valmist…
Riihimäkeläisen rock/metal-orkesteri Concrete Swinen "Brezhnev’s Cocktail" -EP on kuultavissa kokonaisuudessaan yhtyeen Reverbnation-sivulta. Yhtyeessä soittaa pitkään bänditouhuja…
Tampereen kuusamolaisin metalliyhtye Corpset julkaisee syyskuussa 2013 jatkoa vuoden 2010 kiitetylle "Ruins"-debyytilleen. Jo ensilevyllään yhtye herätti huomiota valmiilla paketil…
Metalliyhtye Amorphis julkaisi "Circle"-albumiltaan uuden musiikkivideo eilen tiistaina. "The Wanderer" -video on nähtävissä Radio Rockin nettisivuilta, suoraan osoitteesta www.rad…
Venäläinen Psilocybe Larvae julkaisi marraskuussa 2012 viimeisimmän albuminsa "The Labyrinth of Penumbra". Nyt bändiltä valmistui tämä sarjakuvamainen musiikkivideo biisiinsä "Tri…
Yhdysvaltalainen DevilDriver julkaisee elokuun lopulla uransa kuudennen studioalbumin, "Winter Kills" -levyn. Se ilmestyy Pohjois-Amerikassa Napalm Recordsin kautta 27.8. Siitä te…
Reilun 15 vuoden tauon jälkeen alkuvuodesta 2011 paluun tehnyt, Kuusamossa vuonna 1987 perustettu thrash metal yhtye A.R.G. työstää parhaillaan uusia kappaleita vuoden 1991 albumin…
Iron Maiden tulee esiintymään Helsingin Olympiastadionilla heinäkuun lopussa. Konserttiin myydään lippuja Lippupalvelun ja Tiketin kautta. Liput maksavat toimituskuluineen alkaen 7…
Viisihenkinen death metal -yhtye Spheron Saksasta aikoo julkaista elokuussa 2013 debyyttialbuminsa. Se julkaistaan 5.7. Apostasy Recordsin tuella. Bändin edellinen levyjulkaisu koe…