Metallimusiikki.net

Kirjaudu sisään
Luo profiili

Trivium: The Rising

  • Julkaistiin tiistaina 15.05.2007.
  • Luettu 214 kertaa
  • Bändit:

Sinisävyinen valokuva Trivium-yhtyeen nelihenkisestä koonpanosta, joka muodostuu miehistä. Miehillä mustat hiukset. Vasemmassa laidassa näkyvällä siilitukka, muilla pitkä heviletti.Kuvassa Trivium

Amerikkalainen Trivium takoo musiikkivideollaan "The Rising" perinteistä heavy metal -musiikkia. Kappale tuo hetkittäin mieleen Metallican. Video kuvattiin maaliskuussa Artifical Armyn ohjaajien toimesta Los Angelesin alueella. Kappale kuullaan yhtyeen viime vuonna julkaisemalle "The Crusade" -albumilla, joka on jatkoa bändin vuonna 2005 julkaisemalle "Ascendancy"-pitkäsoitolle. Uusi albumi äänitettiin yhdysvaltalaisen Audiohammer Studioiden tiloissa Orlandon seudulla. Albumin tuotti jälleen kerran Trivium yhdessä Jason Suecofin kanssa. "The Crusade" on myynyt USA:ssa yli 100 000 kappaletta julkaisunsa jälkeen. Levy ilmestyi viime vuoden lokakuussa.

"The Crusade" -albumin kappaleet:

  1. Ignition
  2. Detonation
  3. Entrance of the Conflagration
  4. Anthem (We Are the Fire)
  5. Unrepentant
  6. And Sadness Will Sear
  7. Becoming the Dragon
  8. To the Rats
  9. This World Can’t Tear Us Apart
  10. Tread the Floods
  11. Contempt Breeds Contamination
  12. The Rising
  13. The Crusade

Trivium on:

  • Matt Heafy (laulu ja kitarat)
  • Corey Beaulieu (kitarat ja taustalaulu)
  • Paolo Gregoletto (basso ja taustalaulu)
  • Travis Smith (rummut)

Trivium perustettiin vuonna 2000 Floridan Orlandossa.

Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 67 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.

Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!

  • Soulfallen 3.2.2012 @ Pub Katse, Jyväsky…

    Ulkona helvetti jäätyy. Sisällä galaksit räjähtää kun Soulfallen laskeutuu rankaisemaan kaikkia. Rangaistavia yleisöstä löytyy paljon. Itse eturivistä taaksepäin vilkaistessani näe…

  • Sadistik Forestin "Death, Doom, Radiatio…

    Sadistik Forest julkaisee odotetun toisen albuminsa 21.3.2012. Yhtye työsti levyä viime vuoden jälkimmäisen puoliskon tuottajansa Samu Männikön kanssa. "Death, Doom, Radiation" -ni…

  • Oululainen Zarthas julkaisi "Hope, Ecpli…

    Oululainen Zarthas julkaisi musiikkivideon kappaleesta "Hope, Eclipsed". Biisi löytyy bändin "So Mote It Be" –debyyttilevyltä. Video on koskettava matka pienen poikalapsen yksinäi…

  • Azaghal: "Nemesis"

    Supisuomalaisen vuonna 1995 perustetun Azaghalin edellisestä julkaisusta on melkein kolme vuotta aikaa, ja nyt orkesteri on palannut kuvioihin jo yhdeksännen pitkäsoittonsa myötä.…

  • Ruisrockissa odotettuja ulkomaan tähtiä…

    6.–8. heinäkuuta Turun Ruissalossa juhlittava 43. Ruisrock-festivaali julkistaa ensimmäisiä esiintyjiään. Luvassa on ruotsalaisyhtyeiden paluukeikkojen riemujuhlaa ja odotettuja Su…

  • Out of the Black -bläkkisdokumentti ilma…

    Out of the Black -dokumenttielokuvan toteuttanut tiimi uutisoi aikovansa julkaista filminsä ilmaiseksi. Julkaisusuunnitelmia aiotaan valottaa tarkemmin seuraavien päivien aikana. B…

  • Kreator: "Phantom Antichrist"

    Vuodesta 1982 asti toiminut thrash metal -yhtye Kreator kutsuu uutta albumiaan nimellä "Phantom Antichrist". Se on kaksi vuotta sitten julkaistun "Hordes of Chaos" -rykäisyn seura…

  • Klassista balettia ja metallimusiikkia E…

    Suomalaisen Sarcofaguksen keulahahmo Kimmo Kuusniemi sai edellisenä vuonna australialaiselta Brutal Balletilta yhteydenoton, jossa tiedusteltiin, voivatko ballerinat käyttää yhtyee…

  • Naglfar: "Téras"

    Black metallia ja myös death metallin aineksia käyttävä Naglfar levytti uransa kuudennen studioalbumin julkaistavaksi 26. maaliskuuta Century Media Recordsin kautta. Yhdeksän biis…

  • Grave Diggeriltä albumi elokuussa

    Saksalainen heviyhtye Grave Digger ilmoittaa seuraavaa studioalbumia varten tehdyn jo kymmisen biisiä. Ne ovat nyt esituotantovaiheessa, sekä yksi biisi sävellettävänä. Oman tuota…

  • Rhapsody: "Ascending to Infinity"

    Italialaisen Luca Turillin johtama sinfonista metallimusiikkia tekevä Rhapsody tulee julkaisemaan kesäkuun 29. päivä "Ascending to Infinity" -albumin Nuclear Blast Recordsin auttam…

  • Coprolith: "Hate Infected"

    Kolmen miehen kokoinen Coprolith on porvoolainen blackened death metal -bändi, jolta julkaistiin debyyttialbumi "Cold Grief Relief" kesäkuussa 2010. Nyt yhtye tulee laittamaan esi…

Muut lukevat juuri nyt