Metallimusiikki.net

Turmion Kätilöt: Ihmisixsixsix.

Industrial metallia tekevän Turmion Kätilöt -bändin musiikkivideo julkaistiin 10.11.2010 ja se on nyt katsottavissa tämän artikkelin lisäksi suoraan bändin omilta nettisivuilta, Vimeo-videopalvelusta. Video on koostettu kesän 2010 Sandels Rock ja RockCock-keikoilta. Musiikkivideon ohjasi ja leikkasi Toni Hiltunen. Kuvaustyö on Antiteatteri käsialaa. Video julkaistiin YouTubessa, mutta loukkaavan sisällön vuoksi se poistettiin palvelusta. Teos on katsottavissa myöhemmin YouTubessa ikärajoituksilla merkittynä versiona. Bändi julkaisee samaisesta biisistä myös toisen videon, joka paneutuu enemmän kulisseihin ja keikkaelämän raakuuksiin.

Tämä “Ihmisixsixsix”-musiikkivideo esiteltiin yleisölle ensimmäistä kertaa Kuopion Henry’s Pubissa 10. marraskuuta. Video on kuvattu uuden singlen kappaleeseen. Single lohkaistiin digitaalisesti 16. lokakuuta. Teos julkaistiin Osasto-A Recordsin avulla. Levy-yhtiö tuo ensi vuoden keväällä kauppoihin Turmion Kätilöiden seuraavan studioalbumin. Kuopiolaisten uusi albumi on seuraaja vuonna 2009 ilmestyneelle “U.S.C.H!”-levylle.

Bändi listasi nettisivuilleen keikkakalenterinsa vuodelle 2010 ja korosti siinä ne esiintymispaikat ja tapahtumat, joista ryhmä ei ole saanut korvausta. Maksua kartteleviksi tahoiksi on nimetty Rovaniemen Simerock, Hollolan Yökerho Kuutamo ja Tampereen Masters of Metal. Jälkimmäisessä tapahtumassa nähtiin Turmion Kätilöiden lisäksi Before the Dawn, Norther, Bibleblack, Onslaught, Ajattara ja 1349. Tapahtuma oli alunperin suunnattu Tampereen Pakkahuoneelle, mutta lipunmyynnistä johtuen paikaksi vaihdettiin intiimimpi Klubi. Typistämisestä johtuen Mors Principium Est, Shade Empire eikä Pressure Points esiintynyt.

Turmion Kätilöt on:

  • MC Raaka Pee (laulu)
  • Spellgoth (laulu)
  • B. Undertaker (kitara)
  • RunQ (syntetisaattori)
  • Master Bates (basso)
  • DQ (rummut)
Tietoa julkaisusta

Metallimusiikki.netin Pete julkaisi tämän artikkelin. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin . Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.