Widescreen Mode julkaisi juuri ensimmäisen musiikkivideonsa. Kappaleen nimi on “Another Day” ja se kuvattiin viime vuoden heinäkuussa Lopella. Kuvan ohjasi ja editoi Markus Aaltonen. Tämä on Aaltosen ensimmäinen musiikkivideo.
Widescreen Mode työstää tällä hetkellä “Until The End” -nimistä albumia, mikä on tarkoitus julkaista ensi vuoden keväällä. Albumilla on 12 biisiä, joista seitsemän on uutta ja loput viisi vanhoja kappaleita. Kappaleet äänitettiin kesällä tuottaja Jani Loikaksen avustuksella Cursed Studiossa.
Bändin parilta edelliseltä EP-levyltä on eksynyt “Until The End” -albumille seuraavat biisit:
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 41 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin widescreen mode. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentit näkyvät vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!