Julkaistaan 25.4.2011
Ensin norjalaisessa mytologiassa ja myöhemmin Digimon-tarinoissa esiintyvän nimen Yggdrasil folk metal -bändilleen ottanut laittoi 25. päivä julkaistavalta albumiltaan nettiin ensimmäisen musiikkivideon. Musiikkivideobiisi on nimeltään "Bergtagen". Kappaleen voi käydä kuuntelemassa kokonaisuudessaan bändin nettisivuilta. Samalta sivustolta löytyy äänikooste tulevan "Irrbloss"-albumin tarjoamasta kuuntelukokemuksesta. Pitkäsoitto ilmestyy ensi viikon maanantaina Grand Master Musicin kautta seuraajaksi vuoden 2008 "Vedergällning"-kiekolle. Uuden levyn nimi tarkoittaa suomeksi virvatulia. Niitä esittäviä hahmoja näkyy oheisessa kansitaiteessa. Kuvan piirsi Mellergardh Design.
Vuonna 2001 perustettu Yggdrasil tarjoaa levy-yhtiönsä nettisivuilta ennakkoon tilattuihin "Irrbloss"-albumin kappaleisiin nimikirjoituksiaan. Nimikirjoitukset asetetaan erilliselle postikortin. Tämä tarjous on ollut voimassa kohta parin viikon ajan.
Yggdrasil on toiminut kymmenen vuoden ajan. Sen johdosta bändiltä ilmestyy ensi maanantaina kaksi ensimmäistä pitkäsoittoa uusintapainoksina. Julkaistavat levyt ovat "Vedergällning" ja sitä edeltänyt "Kvällningsvindar Över Nordrönt Land". Uusintapainosten sisälle ahdetaan uutta materiaalia, kuten laajennetut kansilehtiset, joissa on kaikkien biisien sanoitukset alkukielellä ruotsilla ja englanninkielisinä käännöksinä.
Metallimusiikki.netin Petri Ikonen julkaisi tämän artikkelin. Tämän kirjoituksen leipätekstissä on yhteensä noin 118 sanaa. Selaat juuri osion Musiikkivideot sisälle ahdettuja julkaisuja. Juttu liittyy tavalla tai toisella bändiin tai bändeihin yggdrasil. Klikkaamalla bändin nimeä saat avattua muutkin siihen kytketyt kirjoitukset.
Kommentointi on avoinna vain yhteisön jäsenille. Liity jäseneksi lukeaksesi kommentteja ja kirjoittaaksesi omia mielipiteitäsi!
Tänä vuonna Emergenza Festival haravoi kevään aikana 100:n bändin joukosta voittajan viidellä eri tapahtumapaikalla 17:ssä eri tapahtumassa Helsingissä sekä Tampereella. Nyt lauant…
Violent Journey Records julkaisee porilaisen thrash metal -bändi Araticin debyyttialbumin "To The Early Grave" CD:nä sekä digitaalisesti 14.6.2013. Aratic on Porissa vuonna 2012 pe…
Modernia death metallia soittava joensuulainen Distress of Ruin nimettiin Ilosaarirockin esiintyjäksi. Yhtye vakuutti Ilosaarirockin ja sanomalehti Karjalaisen järjestämän RokIt-bä…
Children Of Bodom on julkaissut ensimmäisen musiikkivideon "Transference" kesäkuun 7. päivä julkaistavalta albumiltaan "Halo Of Blood". Video kuvattiin Wrocklowissa, Puolassa, maal…
Tamperelainen vuonna 2008 perustettu doom metal -yhtye Ghost Voyage viimeistelee parhaillaan "Endless Oceans" -nimistä ensimmäistä täyspitkäänsä. Tähän mennessä orkesteri on julka…
Metal Over Riihimäki klubi-ilta esittelee tällä kertaa hivenen rokkaavamman metallikattauksen. Bar Escapen lavalle nousevat lauantaina 18.5. riihimäkeläisaktit Concrete Swine, Meth…
Oululainen metallimusiikkiin erikoistunut laulu- ja soitinyhtye Antipope lopettaa toimintansa. Toukokuun 2013 alussa ilmestynyt albumi "3 Eyes of Time" päättää kolmen levyn mittais…
Tänään uuden "Battle Beast" -albuminsa julkaiseva Battle Beast juhli aikaisemmin tällä viikolla Helsingissä uuden albuminsa ennakkokuuntelubileitä. Onnistuneessa illassa nähtiin my…
Kesäkuun lopulla Helsingin öitä ravistelevien Tuskan jatkoklubien ohjelma on nyt valmis. Uusina lisäyksinä Virgin Oil Co:n klubi-illat torstaista sunnuntaihin sekä Tavastian torsta…
Maailman tunnetuin heviselloyhtye Apocalyptica lähtee ensimmäistä kertaa historiassaan kiertueelle orkesterin kanssa. Pitkään suunniteltu yhteistyö Avanti! Kamariorkesterin kanssa…
Melodista death metallia ja niin sanottua modernia metallia tekevä System Divide on nyt studiossa nauhoittamassa seuraavaa albumiaan. Perjantaina antamassaan tiedotteessa System Di…
Eteläisen Suomen kovimmat rock- ja poptrivianörtit kokoontuivat yhteen lauantaina 18. toukokuuta, kun Helsingin Bar Loosessa järjestettiin epäviralliset rockvisailun SM-kisat. Tapa…