Tämä ei ole Metallimusiikki.netin etusivu, vaan ennemminkin yhtyeeseen desaster liittyvä hakemistosivu. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin desaster. Tuoreimmat orkesteriin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Tällä hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin desaster liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.
Löydät yhtyeen desaster musiikkia Aina Musakaupan hyllyltä.
Black metallia Jerusalemista
Melechesh (www.melechesh.com) kertoo keulahahmo ja kitaristi Ashmedin suulla, että ryhmällä on viime aikoina ollut kovin kiireistä. Ashmedia pyydettiin hiljattain osallistumaan saksalaisen Desaster-bändin uuden julkaisun tekemiseen soittamalla kitarasoolon. Mies kävikin soittamassa soolonsa Harrow-studiossa, jossa Melecheshin aikaisemmin julkaisema “Djinn”-albumi äänitettiin. Keulahahmo kertoo, että Desasterin uusi pitkäsoitto julkaistaan syksyllä Metal Blade Europen kautta. Ashmedi käy vierailemassa myös Enthroned-ryhmän uudella albumilla. Hän saapastelee studioon äänittämään lauluosuuksia bändin tuotosta varten myöhemmin kuluvan kuukauden aikana. Ennen tämän projektin hoitamista hän aikoo kuitenkin käydä Melecheshin kitaristi Molochin kanssa Jerusalemissa. Ashmedi kirjoittaa myös biisien sanoituksia tulevaa Absu-bändin albumia varten.