Metallimusiikki.net

exumer

Tällä sivulla listataan kaikki yhtyeeseen exumer liittyvä aineisto Metallimusiikki.netissä. Tällä sivulla nimittäin listataan kaikki sivustolla julkaistut artikkelit, jotka liittyvät tavalla tai toisella sellaiseen bändiin kuin exumer. Tuoreimmat bändiin kytketyt julkaisut löytyvät sivun yläosasta ja vastaavasti vanhimmat sivun alaosasta. Hakemistosivulla ei välttämättä listata ihan kaikkea tagiin exumer liittyvää informaatiota, joten käyttämällä Metallimusiikki.netin hakukonetta voit löytää uusia artikkeleita samasta aiheesta.

Slaughterfest Tampereen Klubilla 29.10.2013

Suomen ainoa Slaughterfest-kiertueen keikka koetaan Tampereen Klubilla lokakuussa. Helvetin portit ja hornan liekit ovat isollaan tiistaina 29. lokakuuta Tampereen Klubilla. Eurooppaa kiertävä bändinelikko Onslaught, Exumer, Mpire of Evil ja Master takaavat, että tuimimman metallin ystävät saavat kerrankin todellisen tyydytyksen.

Onslaught perustettiin Englannin Bristolissa vuonna 1983. Dischargedin ja The Exploitedin tyylisen punkin ja thrash metalin siunattu liitto kesti vuoteen 1991, jonka jälkeen Onslaught oli tauolla yli 10 vuotta. Nyt bändi on jälleen enemmän kuin hengissä: Onslaught sylkäisee ulos seuraavan albuminsa ennen Slaughterfestiä.

Lue koko julkaisu…

Exumer: "Fire & Damnation".

  • Julkaistiin torstaina 23.02.2012.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 996 kertaa
  • Bändit:

Liekkimeri, jonka vasemmassa laidassa metallinen naamaritilä. Oikeassa yläkulmassa punaisella värillä Exumer-logo.Julkaistaan 10.4.2012

Saksan Exumer suunnittelee julkaisevansa uuden "Fire & Damnation" -albuminsa 6.4. kotimaassaan, sekä Itävallassa ja Sveitsissä, jonka jälkeen paria päivää myöhemmin se on tarkoitus saattaa muun Euroopan ulottuville Metal Blade Recordsin kautta. Levy-yhtiön nettisivuille on asetettu ennakkokuunneltavaksi thrash metal -albumin nimikkobiisi kokonaisuudessaan. Vuonna 1985 perustettu Exumer julkaisi edellisen albuminsa 24 vuotta sitten. Uuden äänitteen tuottajaksi valittiin Waldemar Sorychta, joka on tehnyt samansuuntaisia töitä myös Moonspellille, Therionille ja Sodomille. Exumer katsoo uudella kymmenbiisisellä kiekollaan onnistuneen luomaan kattauksen aggressiivista sävellysjälkeä ja intensiivistä 1980-luvun thrash metal -fiilistä. Yhtye lähtee albuminsa ilmestyttyä soittamaan keikkoja eri puolille planeettaa.

Lue koko julkaisu…

Exumer Metal Blade Recordsille.

  • Julkaistiin tiistaina 06.12.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 986 kertaa
  • Bändit:

Saksalainen thrash metal -yhtye Exumer uutisoi hypänneen Metal Blade Recordsin kelkkaan seuraavan albumin julkaisemista varten. Sopimuksen turvin julkaistava "Fire & Damnation" on ensimmäinen Exumer-albumi 24 vuoteen. Levylle tullaan sisällyttämään tasan 10 biisiä, jotka nauhoitettiin tuottaja Waldemar Sorychtan valvonnassa. Aggressiivista sävellysjälkeä ja intensiivistä kasariluvun thrash metal -meininkiä sisältävä levy, jonka äänenlaatu vastaa nykypäivän odotuksia, tullaan julkaisemaan jossain vaiheessa ensi vuoden kevättä. Bändin laulaja Mem V. Sten suitsuttaa Exumerin olevan äärimmäisen tyytyväinen ja ylpeä saatuaan Metal Blade Recordsin kaltaisen arvostetun firman tuekseen. Yhtye pyrki tekemään kaiken albumiin kuuluvan mahdollisimman hyvin ja sen vuoksi Metal Bladen valitseminen on loogisin vaihtoehto.

Lue koko julkaisu…

Exumerilta ensimmäinen uusi albumi 24 vuoteen.

  • Julkaistiin keskiviikkona 27.04.2011.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 958 kertaa
  • Bändit:

Thrash metallia tekevä Exumer julkaisi edellisen albuminsa vuonna 1987. Bändi aloitti toimintansa vuoden 1985 tienoilla ja levytti uransa parin ensimmäisen vuoden aikana kaikki tähänastiset studioalbuminsa. Ryhmä on nyt vuosikymmeniä kestäneen albumiselibaatin jälkeen ryhtynyt takomaan uutta metallimusiikkia. Bändiltä ilmestyi pari vuotta sitten demoasteinen taltiointi ja myöhemmin kuluvana vuonna uusi albumi. Nimeä kaipaavaa pitkäsoittoa tullaan nauhoittamaan tuottaja Waldemar Sorychtan kanssa. Sorychta on uransa varrella työstänyt mm. Tiamatin ja Moonspellin levyjä. Exumerin kolmatta albumia tullaan nauhoittamaan kesäkuun alusta lähtien. Äänitys- ja miksausvaihe päättynee heinäkuun loppuvaiheilla. Nimettömän albumin kansitaiteen toteuttaa ranskalaissyntyinen Baptiste Treton.

Lue koko julkaisu…

Exumerilta albumi alkuvuodesta 2011.

  • Julkaistiin tiistaina 08.06.2010.
  • Kommentointi suljettu
  • Luettu 912 kertaa
  • Bändit:

Saksalainen thrash metal -bändi Exumer, joka on vaikuttanut genressään vuodesta 1985 lähtien, uutisoi eilen maanantaina kitaristinsa ja rumpalinsa vaihtuneen alunperin keikkakokoonpanoa varten kutsuttuihin jäseniin. Bändi on lähdössä työstämään uutta musiikkia nyt vaihtuneen kokoonpanon voimin. Kitaristiksi kiinnitetty H.K. ja rumpali Matthias Kassner osallistuvat ensimmäistä kertaa Exumerin musiikin säveltämiseen ja näiden kahden miehen taiturointia päästään kuulemaan alustavien suunnitelmien mukaan ensi vuoden alussa. Exumer hehkuttaa keväällä kiinnitettyjen täydennysmiesten olevan taitavia muusikkoja, jotka osoittivat kykynsä aikaisemmin kuluvan vuoden puolella soitetulla Euroopan-kiertueella. Miehet korvasivat bändistä eronneen kitaristi–laulaja Paul Arakakin ja rumpali J.P. Rappin.

Lue koko julkaisu…